17-vuotias nuori ajoi isänsä henkilöautolla ilman vaadittavaa B-luokan ajokorttia Vihdin Nummelassa. Kyydissä oli täysi matkustajalasti. Kuvituskuva
Jussi Salo
VIHTI
Alaikäiselle ajokieltoa NummelassaVIHTI
17. helmikuuta erään autonkuljettajan ajotapa kiinnitti poliisipartion huomion Vihdin Nummelassa. Koska kaikki ei vaikuttanut olevan aivan kohdillaan, poliisi pysäytti auton.
Kuskin paikalta löytyi 17-vuotias nuori, jolla oli AM- eli mopokortti. Kun ajoneuvona oli kuljettajan isän omistama henkilöauto, niin kyseinen ajokorttiluokka jäi varsin kauas vaaditusta. Kaiken lisäksi aamuyöllä liikenteessä olleessa autossa oli täysi matkustajalasti.
Tapahtumaa selvitellessä kävi ilmi, että kuljettaja olisi saanut B-luokan ajokortin viikon päästä. Poliisin mukaan nuori saa kuitenkin B-luokan ajokorttia vielä hetken odotella, sillä hänelle annettiin sakko kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kirjattiin ajokielto.
