SIUNTIO
Aluehallintovirastolle neljä valitusta koskien Siuntion kunnan menettelyäSIUNTIO
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on vastaanottanut neljä valitusta Siuntion kunnan menettelystä. Valitukset kohdistuvat Siuntion teknisen lautakunnan sekä Siuntion teknisen johtajan päätöksentekoon. Valitukset koskevat aurinkovoimalahankkeita ja asuntomessuja sekä näiden yhteydessä tapahtunutta päätöksentekoa.
Aluehallintovirasto pyytää Siuntion kunnalta vastausta viimeistään 31.8.2024. Koska valitukset koskevat samoja asioita, voi kunta jättää yhden yhteisen vastauksen kaikkiin valituksiin.
Valituksia on tehty päätöksenteosta koskien mm. Gårdskullan aurinkovoimalahanketta, Pickala Rockin infran rakentamista sekä Bäcksin aurinkovoimalahanketta.
Pickala Rockin valituksessa todetaan, että töitä olisi aloitettu asuntomessujen pysäköintialuetta varten. Tämä ei Siuntion kunnan mukaan pidä paikkansa, vaan työ, joka tehtiin alueella, koskevat vieressä olevan alueen infrarakentamista. Infrahanke tarvitsee varastointikentän ja se on infraurakoitsijan rakentama eikä siitä synny kustannuksia kunnalle, sillä urakoitsija tarvitsee sitä omaa toimintaansa varten. Tulevaisuudessa kyseessä oleville P-tonteille voidaan sijoittaa esimerkiksi palvelutalo, koulu, lähikauppa tai päiväkoti.
Aurinkovoimaloita koskien valituksissa väitetään, että asukkaita ei ole kuultu.
Siuntion kunnan mukaan koska hankealueella on naapureita ja toiminta on maankäyttömuotona uusi, naapurien kuulemisessa on sovellettu kaavaprosessien kuulemismenettelyä ja kaava-aineistot on kuulutettu lehdissä sekä ne ovat olleet nähtävillä kunnan verkkosivuilla ja kunnatalolla.
Bäcksin aurinkovoimalan lupapäätöksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeudelle ja niin ollen hallinto-oikeus tulee tarkastamaan lupapäätöksen lainmukaisuuden.
Gårdskullan asemakaavan laatimisesta luotiin asemakaavan käynnistämissopimus marraskuussa 2024, jonka jälkeen yksityinen kaavoittaja alkoi työstämään osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa.
Kyseessä on yksityinen asemakaavahanke, joka etenee yksityisen kaavoittajan ja kaavoituksen tilaajan aikataulujen mukaisesti.
Kunta on asettanut hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville, jotta kuntalaiset saavat tietoa hankkeesta ja mahdollisuuden vaikuttaa kaavaprosessiin jo valmistumisvaiheessa, ennen kaavaehdotuksen käsittelyä.
