HUS-yhtymän Tammi−kesäkuun 2025 tulos oli 34,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kuva: HUS
Jussi Salo
HUSin kesäkuussa valittu yhtymähallitus aloitti toimikautensa ensimmäisellä kokouksellaan. Yhtymähallitus käsitteli muun muassa HUS-yhtymän tammi−kesäkuun toimintaa ja taloutta ja sai katsauksen toimitusjohtajan tulostavoitteiden tilanteesta.
Yhtymähallitus sai tilannekatsauksen toimitusjohtajan vuoden 2025 tulostavoitteiden tämänhetkisestä toteutumisesta. Tulostavoitteet painottuvat strategian mukaisesti neljään kokonaisuuteen: kestävään talouteen ja hyvinvointialueyhteistyöhön, asiakaskokemukseen, henkilöstökokemukseen sekä jatkuvaan parantamiseen ja uudistamiseen.
Yli 180 vuorokautta hoitoa odottaneita oli kesäkuun lopussa 5 149, mikä on lähes 130 potilasta vähemmän kuin toukokuun lopussa.
Tammi−kesäkuun 2025 tulos oli 34,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja 24,2 miljoonaa euroa yli talousarvion (talousarvio 2025 +10,3 miljoonaa euroa).
- Tällä hetkellä näyttää ilahduttavasti siltä, että HUS-yhtymä pystyy ensimmäisenä julkisena sote-palveluntuottajana tasapainottamaan talouden ja kattamaan aikaisempien tilikausien alijäämät lain edellyttämällä tavalla ja aikataulussa”, sanoo toimitusjohtaja Matti Bergendahl.