SUNDSBERG on Kirkkonummella yksi halutuimmista asuntoalueista. Kuva: Strand Properties.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Hyväkuntoisilla perheasunnoilla suosikkialueilla koputellaan kohti myyjän markkinaa
ASUNTOKAUPPA
Vaikka asuntokauppa onkin käynyt aallonpohjassa, on Kirkkonummella varsinkin hyväkuntoisille ja uudemmille perheasunnoille reilusti kysyntää. Perheasunnoista on jopa pulaa, kertovat paikalliset kiinteistövälittäjät vastauksissaan Kirkkonummen Sanomien kyselyyn asuntomarkkinoiden tilasta Kirkkonummella.
STRAND Propertiesin Mari Varonen on myynyt vuosien saatossa Kirkkonummen Sundsbergista yli 250 asuntoa. Varosen mukaan pihallisista perheasunnoista on jopa pulaa, eli myynnissä ei ole riittävästi ostajien etsimiä asuntoja.
Jussi Salo
Sundsbergin kauppa ”rokkaa”
Kirkkonummella kauppa on käynyt koko ajan, myös vaikeampina vuosina. Tällöin kauppa on ollut vain hitaampaa. Suosituimpien asuinalueiden markkina alkaa olemaan jo lämpenemässä ja hinnat nousujohteisia. Suosikkialueita Kirkkonummella ovat Sundsberg, Neidonkallio, Laajakallio sekä Sarvvik ja nouseva tähti on Sepänkannas ja siellä nimenomaan omakotitalot. Masala on ollut tasaisen suosittu jopa silloin, kun asuntokauppa muualla oli aivan jäässä.
SARVVIK on uusi haluttu asuinalue Kirkkonummella. Kuva: Strand Properties.
Jussi Salo
Oma asiakaskuntansa on myös väljemmän asumisen alueille kaava-alueiden ulkopuolella, esimerkiksi Överbyssä, Porkkalassa, Hilassa ja Långvikissa.
Yleisesti voidaan todeta, että keskeisellä sijainnilla on aina parempi kysyntä kuin syrjäisemmillä alueilla.
Omakotitalokauppa vilkastuu keväällä
Kiinteistönvälittäjät odottavat omakotitalokaupan vilkastuvan keväällä, kun lumet sulavat. Kirkkonummella omakotitalojen kauppa on helposti voimakkaasti ketjuuntuvaa, kun perheasuntoja halutaan tiettyjen koulujen ja päiväkotien läheisyydestä ja edellinen asunto pitää myydä ensin. Tänä vuonna on esittelyissä ollut paikoin jopa ruuhkaa ja tupa täynnä. Kun ostajat etsivät itselleen kotia niin raha ja hinta ei ole esteenä, jos koti täyttää toiveet.
Tarjontaa on hyvin ja ostajilla on valinnanvaraa, mikä osaltaan vaikeuttaa päätöksentekoa asuntokaupoissa, mutta kommentit kiinteistönvälittäjiltä kertovat myös, että tietynlaisilla kohteilla ostajia olisi enemmän kuin myyjiä.
Uudehkot perheasunnot tekevät kauppansa
HARMONIA LKV:n Kati Johansson kertoo, että 2000-luvulla tai myöhemmin rakennetuilla alueilla palveluiden ja hyvien liikenneyhteyksien lähettyviltä kauppa käy hyvin. Oma asiakaskuntansa etsii myös väljemmän asumisen omakotitaloja muualta kuin kaava-alueilta, esimerkiksi Överbystä, Porkkalasta, Hilasta tai Långvikista. Myös Johanssonin mukaan ostajia on enemmän kuin myytäviä kohteita.
Jussi Salo
Pihalliset, hyväkuntoiset 2000-luvun perheasunnot, joissa on suojaisa piha tekevät kauppansa Kirkkonummella. Maalämpöä suositaan voimakkaasti ohi muiden lämmitysmuotojen ja makuuhuoneita olisi hyvä olla useita johtuen kasvaneesta työhuonetarpeesta.
Omakotitaloja etsitään, mutta niille on tiukat kriteerit. Ideaali myyntikohde on 130-150 neliöinen selkeäpohjainen omakotitalo maalämmöllä muuttokuntoisena. Vanhemmista omakotitaloista edulliset ja pihalliset myy hyvin.
Kohteista riippuen myyntiajat vaihtelevat paljonkin ja remonttikohteita myydään yleensä pidempään. Remonttikohteista kaupaksi käyvät parhaiten vain pientä pintaremonttia vaativat asunnot sekä oikein hinnoitellut kohteet, joissa asumiskulut ovat edulliset ja huollot ja kunnostukset tehty ajallaan. Omalla tontilla olevia perheasuntoja etsitään eniten ja remonttikohteista erittäin edullisia kohteita.
Kirkkonummen vetovoimatekijät
KERSTIN Ståhlberg Bo LKV:sta kertoo Kirkkonummen vetovoimatekijöitä olevan luonto, lyhyt matka pääkaupunkiseudulle sekä hyvät koulut. Perheet, jotka tarvitsevat enemmän tilaa, muuttavat Kirkkonummelle, jossa hintataso on pääkaupunkiseutua edullisempi.
Jussi Salo
Kirkkonummen vetovoimatekijöitä välittäjien mukaan ovat luonto, turvallisuus ja Länsiväylän toimiva yhteys. Pihalliset, hyväkuntoiset perheasunnot kiinnostavat. Kirkkonummelta saa pihallisen ison talon ja toimivat päiväkoti ja/tai koulujen palvelut lähialueella houkuttelevaan hintaan.
Tyypillinen ostaja on Espoosta tai Helsingistä muuttava nuori pari tai nuori perhe. Asunto ostetaan kun tarvitaan lisää tilaa ja halutaan lapsiperheelle sopiva asuinalue.
Kirkkonummella arvostetaan myös maaseutumaista asumista, väljempää rakentamista sekä sitä, että asunnot ovat edullisempia kuin esimerkiksi Espoossa tai Helsingissä.
Kirkkonummen kohteille saa lainaa
Kiinteistönvälittäjiltä kysyttiin myös, onko rahoituksen saatavuus hidastanut asuntokauppaa Kirkkonummella. Vastausten mukaan Kirkkonummen kohteille asiakkaat saavat lainaa. Pankeilla voi tosin ajoittain kestää ja pankit vaativat väillä erilaisia tutkimuksia, monesti aivan turhiakin, jotka tuottavat ostajalle lisää kuluja. Remonttikohteissa rahoituksen saaminen voi olla haastavampaa. Yhden välittäjän mukaan rahoituksen saatavuus on hidastanut asuntokauppoja.
Myyntiajat vaihtelevat kohteen mukaan
UUDEHKOT perheasunnot on kysytyimpiä kohteita Kirkkonummella. Myyntivaltteja ovat maalämpö, luontonäkymä, iso tontti ja hyväkuntoinen talo. Harrastetilat ja iso autotalli ovat plussaa. Kuva: Strand Properties.
Jussi Salo
Parhaimmat perheasunnot suosituimmilta sijainneilta löytää ostajan muutamissa päivissä tai muutamassa viikossa, mutta variaatiota on paljon eikä pelkkä asuntotyyppi määritä myyntiaikaa, siihen vaikuttaa asuinalue, mikrosijainti, asunnon materiaalit, lämmitysmuoto, yhtiön tai kiinteistön remonttitarve ja toki vaikuttaa se, miten asuntoa myydään ja tehdäänkö markkinointia ja pidetäänkö esittelyitä.
Lyhimmät myyntiajat on vuoden 2000 jälkeen rakennetuilla perheasunnoilla, keskimäärin kahdesta kuuteen kuukauteen. Vuoden 2000 jälkeen rakennetut rivitalot menevät kaupaksi 1-4 kuukaudessa ja kerrostaloasunnot noin 1-6 kuukaudessa.
Vuotta 2000 ennen rakennetuissa asunnoissa myyntiajat ovat pidempiä. Kaiken kaikkiaan myyntiajat ovat alkaneet kuitenkin suosituimmilla alueilla lyhentyä.
Vielä on ostajan markkinat
Välittäjien vastausten mukaan tällä hetkellä on ostajan markkinat, hinnat ovat nyt useissa kohteissa edulliset. Toisaalta myyjät saavat myös ostettua seuraavan asunnon edullisesti ja näin väliraha säilyy samana.
Jos on asunnon tarve, niin aina on oikea aika myydä ja ostaa. Elämä kulkee eteenpäin ja asumisen tarpeet muuttuvat. ”On turha jäädä odottelemaan hinnan nousua, kukaan ei tiedä miten monta vuotta siihen menee.”
Asuntojen hinnat ovat laskeneet Kirkkonummellakin aika lailla ja osalla myyjistä on vaikeuksia hyväksyä tätä. Ostajilla on kuitenkin nyt hyvä aika ostaa ja toteuttaa unelmiaan.
