INKOO
Inkoon strategia valtuustoonINKOO
Inkoon kunnanhallitus kokoontui 12.1. Asialistalla olivat muun muassa vuoden 2026 kiinteistöohjelma, Inkoon strategia vuosille 2026–2029 sekä asia maankäytön kehittämisryhmän perustamisesta.
Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy kunnan kiinteistöohjelman vuodelle 2026. Kiinteistöohjelmassa kiinteistöt priorisoidaan käyttötarkoituksen, käyttöasteen ja kiinteistön kunnon perusteella. Lisäksi kunnanhallitus antoi tekniselle lautakunnalle sekä kasvatus- ja opetuslautakunnalle tehtäväksi laatia tilaselvityksen. Selvityksessä tarkastellaan, mitkä ratkaisut ovat taloudellisesta ja toiminnallisesta näkökulmasta parhaat varhaiskasvatuksen tilatarpeen ratkaisemiseksi. Työhön sisältyy myös seuranta siitä, miten Västankvarnin koulun toiminnan lakkauttaminen vaikuttaa tilatarpeisiin.
Kunnan strategia vuosille 2026–2029 käsiteltiin ja hyväksyttiin muutoksin. Strategia etenee seuraavaksi kunnanvaltuuston käsiteltäväksi torstaina 15.1.2026.
Raaseporin kaupunki on jättänyt Inkoon kunnalle ja Lohjan kaupungille aloitteen yhteisen ”Vetykolmio – maankäytön kehittämisryhmän” perustamisesta kuntien välille. Kunnanhallitus päätti suhtautua myönteisesti aloitteeseen ryhmän perustamisesta.
