ITÄMEREN hyväksi juostaan jälleen Kirkkonummella sunnuntaina 31.8.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Itämeri Run järjestetään jälleen KirkkonummellaKIRKKONUMMI
Elokuun lopussa Kirkkonummipäivien yhteydessä Kirkkonummen keskustan urheilukenttä täyttyy jälleen hyväntekeväisyysjuoksijoista, kun Itämeri Run järjestetään toista kertaa sunnuntaina 31. elokuuta 2025 klo 10–14. Tapahtuman tavoitteena on kerätä varoja Itämeren suojeluun, ja kaikki tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä John Nurmisen Säätiölle.
Tapahtuman taustalla toimii kirkkonummelainen yritys CrossFit Rannikko. ”Olemme ihan Rannikon alkuajoista olleet mukana suojelemassa Itämerta. Viime vuonna ajattelimme, että joukossa on voimaa ja ajattelimme kannustaa muita mukaan suojelutalkoisiin. Näin idea Itämeri Runista sai alkunsa”, kertoo Maria Marrasmaa, yksi CrossFit Rannikon perustajista.
Itämeri Run on neljän tunnin mittainen viestijuoksu, johon osallistutaan 2–6 hengen joukkueissa. Juoksu suoritetaan 400 metrin radalla siten, että yksi joukkueen jäsen juoksee kerrallaan. Joukkueet voivat itse päättää, kuinka monta kierrosta kukin juoksee, mutta vaihto tapahtuu aina täyden kierroksen jälkeen. Eniten matkaa neljän tunnin aikana taittanut joukkue voittaa.
Tapahtuma on avoin kaikille – juosta voi omaan tahtiin tai edetä hölkäten, kävellen tai vaikka pyörätuolilla kelaten.
Tapahtuman osallistumismaksu on joukkueelta 150 euroa ja se maksetaan lahjoituksena suoraan John Nurmisen Säätiölle. Tapahtuman ilmoittautumistiedot löytyvät Facebookista Itämeri Run 2025 -tapahtumasta tai Instagramista @itamerirun2025.
”Toivotamme kaikki kaveri- ja harrastusporukat sekä yritys- ja yhdistysjoukkueet tervetulleiksi osallistumaan tapahtumaan yhteisen Itämeremme puolesta”, Marrasmaa kannustaa.
ITÄMERI RUN
4 tunnin hyväntekeväisyysviestijuoksu
Kirkkonummen urheilukenttä, Vanha Rantatie 8
Sunnuntaina 31.8.2025 klo 10–14
Kaikille – juosten, kävellen tai kelaten
Hinta: 150 € / joukkue, koko summa Itämeren suojeluun