Jussi Salo
Taannoinen Orpon hallituksen puoliväliriihi ei muuta Suomen talouden isoa suuntaa. Luvatun kasvupaketin kauniin kääreen alta paljastuu edelleen paisuva julkinen velka, ennen kaikkea suurituloisimpia suosivat veroratkaisut, uudet koulutusleikkaukset ja kuntatalouden heikennykset.
Valitettavasti kasvussa ovat viime aikoina olleet lähinnä velka, verot, yritysten konkurssit ja suomalaisten työttömyys.
Hallitus aloitti kovilla puheilla siitä, että nyt loppuu valtion velkaantuminen. Eipä valitettavasti ole loppunut, eikä velkarallin loppua edes näy. Alkaa näyttää jopa siltä, että Suomi ottaa tällä hallituskaudella vielä enemmän velkaa, kuin viime hallituskaudella 2019-2023.
Hyvää on, että hallitus viimein edes yrittää tehdä toimia talouskasvun aikaan saamiseksi. Keskusta on koko vaalikauden ajan vaatinut talouskasvun tuplaamista ja palveluiden pelastamista. Ei tämä maa vain leikkaamalla tai veroja kiristämällä nouse.
Työn verotuksen alentaminen pieni- ja keskituloisille on paikallaan. Veronkevennysten hyöty vain näyttää hyvin monilla murenevan siihen, että hallitus on poistamassa ammattiliittojen jäsenyyden verovähennysoikeuden, etätyötä tekevien nykyisen työhuonevähennyksen ja työsuhdepyörävähennyksen.
Hallituksen yksi suurimpia virheitä on jättää pienet ja keskisuuret yritykset sekä yksinyrittäjät pitkälti veronkevennysten ulkopuolelle. Myös kotitalousvähennyksen heikennykset olisi kannattanut perua yrittäjyyden ja palveluiden käytön kasvattamiseksi.
Epävarmuuden sijaan suomalaiset tarvitsevat toivoa ja tulevaisuususkoa. Tällaiset panostukset väestö- ja koulutuspolitiikkaan jäävät nyt tekemättä. Keskustan vaihtoehdossa perheellistymistä tuetaan mm. muuttamalla vanhempainrahat asteittain verovapaiksi.
Kuntien rahoitukseen tehtävät leikkaukset tarkoittavat käytännössä varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta leikkaamista. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa.
Orpon hallitus on nyt kautensa puolivälissä. Sekavalle nykymenolle Keskusta tarjoaa reilun kasvun ja keskitien vaihtoehdon tavalliselle suomalaiselle. Tämän maan työllisyys, talous ja tulevaisuususko täytyy saada kasvuun. Tarvitaan näkymä paremmasta Suomesta, jossa kaikki suomalaiset pidetään mukana.
ANTTI KAIKKONEN
Kirjoittaja on Keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja