Kasvun ihmeen äärellä Salaisessa puutarhassa

TE­AT­TE­RI

Pa­rin vuo­den tau­on jäl­keen Loh­jan te­at­te­ris­sa pää­see heit­täy­ty­mään jäl­leen sa­dun tai­ka­pii­riin, kun en­si-il­tan­sa pe 10.4. sai Hodg­son Bur­net­tin kir­jan poh­jal­ta teh­ty, oh­jaa­ja Sari Nii­ni­kos­ken dra­ma­ti­soi­ma näy­tel­mä Sa­lai­nen puu­tar­ha.

Tämä mie­li­ku­vi­tus­ta kieh­to­va kir­ja jäi lap­se­na vah­vas­ti mie­leen ja sen pää­hen­ki­löi­den ko­vat koh­ta­lot: Ma­ryn, jon­ka mo­lem­mat van­hem­mat kuo­li­vat ko­le­raan In­ti­as­sa ja tyt­tö lä­he­tet­tiin enon­sa, lor­di Cra­ve­nin kar­ta­noon sekä hä­nen Col­lin-serk­kun­sa, joka äi­tin­sä kuo­le­man täh­den jou­tui myös isän­sä hyl­kää­mäk­si elä­en oman huo­neen­sa hä­mä­räs­sä, sän­kyyn­sä si­dot­tu­na – ja kar­ta­non ym­pä­ris­tös­sä tuo sa­la­pe­räi­nen, hou­kut­te­le­va, lu­kit­tu puu­tar­ha, jon­ne isän­tä oli kiel­tä­nyt ke­tään me­ne­mäs­tä pe­los­ta, et­tei jou­tui­si koh­taa­maan mu­ser­taa su­ru­an­sa rak­kaan vai­mon kuol­tua siel­lä.

Ja kyl­lä­hän tämä ta­ri­na al­koi elää mie­les­sä vä­lit­tö­mäs­ti heti te­at­te­ri­sa­liin is­tah­det­tua, kun sil­miin avau­tui Ka­kon loih­ti­ma la­vas­tus kar­ta­no­mil­jöös­tä ja sen sa­tu­mai­ses­ta puu­tar­has­ta. – Myös rat­kai­su, mi­ten puu­tar­ha sai ku­kois­tuk­sen­sa las­ten sitä sa­laa hoi­det­tua, oli yl­lät­tä­vän hie­nos­ti to­teu­tet­tu. Läpi näy­tel­män sil­män­ruo­ka­na oli­vat myös An­nuk­ka Ma­ti­lai­sen luo­ma, ko. ai­ka­kaut­ta edus­ta­va, upea pu­vus­tus, jos­sa las­ten asut oli teh­ty niin tai­ta­vas­ti, et­tä ne loi­vat ai­kuis­näyt­te­li­jöil­le - kam­paus­ten ohel­la - vah­van il­luu­si­on lap­sen ole­muk­ses­ta.

Monia kerroksia

Esi­tyk­seen oli pu­not­tu pal­jon jän­ni­tys­tä ja ker­rok­sia, jot­ka vä­hi­tel­len avau­tui­vat kuin si­pu­lin kuo­ret kas­vat­ta­en odo­tuk­sia - ku­ten mi­ten sii­nä käy, kun nämä hem­mo­tel­lut, mut­ta rak­kaut­ta vail­le jää­neet ser­kuk­set, toi­me­li­as ja ute­li­as Mary (Mar­jut Lind­holm) ja sai­raak­si hoi­det­tu, il­mei­käs Col­lin (Kide Lau­ri­la) ta­paa­vat ja ot­ta­vat mit­taa toi­sis­taan. He ve­ti­vät roo­lin­sa sel­lai­sel­la drai­vil­la, joka veti imuun­sa, ys­tä­vi­nään su­loi­nen Da­nie­la (Lot­ta Sten­man) ja vik­ke­lä ora­va Kur­re Pör­rö­hän­tä (Ali­na Mart­ti­la), ys­tä­väl­li­nen puu­tar­hu­ri (Okan Er­tek) ja pal­ve­lus­vä­keen kuu­lu­va Mart­ha (He­le­na Kon­tio).

Näy­tel­män kon­nia esit­ti­vät lem­me­käs ja ah­ne pa­ri­val­jak­ko; emän­nöit­si­jä nei­ti Med­lock (Mar­ja Kos­ki) ja lor­di Cra­ve­nin toh­to­ris­ve­li (Mi­kis Jaak­ko­la). Hei­dän ka­ta­lat ai­keen­sa kar­ta­non pe­rin­töp­rins­sin suh­teen oli­si­vat ol­leet lii­an­kin pe­lot­ta­via, el­lei nii­hin oli­si liit­ty­nyt niin nau­ret­ta­via piir­tei­tä, et­tä jän­ni­tys suli ki­her­tä­vään nau­ruun myös kans­sa­kat­so­jil­la­ni, 8-vuo­ti­ail­la Lin­ne­al­la ja Ja­mi­nal­la il­ki­mys­ten ti­hu­työ­y­ri­tyk­siä kat­sel­les­sa. Mi­ten tai­ta­vaa oh­jaus­ta ja her­kul­lis­ta näyt­te­li­jän­työ­tä! (Mar­ja Kos­ki veti vii­me ke­vää­nä upe­as­ti roo­lin­sa Suu­ren­mois­ta-näy­tel­män täh­te­nä, joka lu­mo­si ylei­sön­sä, vaik­ka ei osan­nut lau­laa.)

Ilon kautta

Col­li­nin äi­din, rou­va Cra­ve­nin val­koi­siin pu­keu­tu­nut haa­mu (Sara Er­tek) toi näy­tel­mään kai­vat­tua lem­peyt­tä ja loh­du­tus­ta vies­ti­nään näil­le äi­ti­ään kai­paa­vil­le lap­sil­le, et­tä rak­kaam­me ei­vät ko­ko­naan ka­toa, kos­ka elä­vät muis­tois­sam­me. Täs­sä koh­taa sul­jin het­kit­täin sil­mä­ni ja kes­ki­tyin vain kuun­te­le­maan sitä iha­naa mu­siik­kia, joka oli va­lit­tu tä­män tuon­puo­lei­siin siir­ty­neen hah­mon ää­ni­mai­se­mak­si.

Vaik­ka näy­tel­män poh­ja­vi­ree­nä on hy­vin­kin va­ka­via tee­mo­ja; van­hem­pien ja puo­li­son me­net­tä­mi­sen tus­kaa, las­ten kal­toin­koh­te­lua ja yk­si­näi­syyt­tä, ta­ri­na ker­ro­taan ilon ja toi­von nä­kö­a­lan kaut­ta - ja lo­pul­ta se ylet­tyy myös pal­jon pois­sa­o­le­vaan isään, lor­di Cra­ve­niin (Jari Pel­to­nie­mi), as­ti. Kuk­kaan puh­ke­a­vat ruu­sut ker­to­vat kas­vun ih­mees­tä, rak­kau­des­ta ja elä­mä­ni­los­ta: Mi­nus­sa on tai­kaa!

Tämä ker­ras­saan val­loit­ta­va teos on oh­jel­mis­tos­sa vain vii­kon­lop­pui­sin, ai­na 9.5. as­ti!

Oh­jaa­ja Sari Nii­ni­kos­kel­le tämä oli jo kol­mas Sa­lai­sen puu­tar­han oh­jaus, muut kak­si hän on teh­nyt Rus­koon ja Sa­von­lin­naan. Bur­net­tin toi­nen ra­kas­tet­tu klas­sik­ko­te­os, Pik­ku prin­ses­sa, näh­tiin Loh­jan te­at­te­ris­sa ke­vääl­lä 2019.

LII­SA KO­SO­NEN,

KU­VAT: SARI NII­NI­KOS­KI