LOHJALAINEN Riitta Lahti on saanut influenssarokotuksen monena vuonna työterveydessä. Kun hän jäi viime vuonna eläkkeelle ja täytti 65 vuotta, oli selvää, että influenssarokotus otetaan edelleen. Kuva: Tuula Krzywacki
Jussi Salo
LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUE
Kausirokotukset antavat suojan ikäviä tauteja vastaanLÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUE
Säsongsvaccinationerna skyddar mot besvärliga sjukdomar
Hyvinvointialueella varaudutaan yhteen vuoden isoimmista ponnistuksista, kun kausirokotuskausi lähestyy. Rokotuskauden aikana hyvinvointialueen ammattilaiset antavat yli 100 000 kausirokotetta influenssaa ja koronavirusta vastaan. Rokotuksia annetaan sekä vastaanottojen yhteydessä että erikseen varatuilla rokotusajoilla. Ajanvaraus käynnistyy yli 75-vuotiaille ja immuunipuutteisille 17.9. ja muille lokakuun alussa.
Suomessa influenssaepidemia alkaa tyypillisesti joulukuun loppupuolella ja epidemian huippu saavutetaan alkuvuodesta. Koronaepidemian alkamisen ajankohdan ennustaminen on hankalampaa, mutta toistaiseksi ei ole merkkejä epidemian käynnistymisestä. Rokotukset järjestetään syksyllä, jotta suoja ehtii muodostua ennen epidemian käynnistymistä.
Influenssarokotus on erityisen tärkeä pienille lapsille, ikääntyneille ja immuunipuutteisille
Influenssarokotusten ensisijaiset kohderyhmät ovat raskaana olevat, kaikki 65 vuotta täyttäneet, alle 7-vuotiaat lapset sekä sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat. Influenssarokote vähentää vakavan influenssan ilmaantuvuutta, jolloin sairaala- ja laitoshoitojaksoja tai jälkitauteja on vähemmän.
Infektioiden ja tartuntatautien torjunnan ylilääkäri Tinja Lääveri kertoo, että pienillä lapsilla influenssa voi johtaa sairaalahoitoon, minkä lisäksi sen jälkitautina voi kehittyä esimerkiksi bakteerin aiheuttama välikorvantulehdus tai keuhkokuume. Lisäksi lapset levittävät influenssaa tehokkaasti, joten lasten rokottamisella voidaan myös vähentää muiden ikäryhmien sairastumista. Viime kaudella alle 7-vuotiaiden influenssarokotuskattavuus Länsi-Uudellamaalla oli 41 %.
Ikääntyneiden ja kroonisen sairauden vuoksi riskiryhmään kuuluvien osalta EU on asettanut tavoitteeksi influenssarokotuksille 75 % rokotuskattavuuden.
- Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella jäätiin selvästi EU:n tavoitteesta, kun influenssarokotekattavuus oli viimeksi 65–79-vuotiaissa 58 % ja yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä 64 %. Tavoitteenamme on saada rokotuskattavuus tänä vuonna paremmaksi, Lääveri toivoo.
Jos jotain tautia vastaan on mahdollista suojautua, miksi en niin tekisi?
Lohjalainen Riitta Lahti on saanut influenssarokotuksen monena vuonna työterveydessä. Kun hän jäi viime vuonna eläkkeelle ja täytti 65 vuotta, oli selvää, että influenssarokotus otetaan edelleen.
”Kun ikää karttuu, huvittaa entistä vähemmän olla sairaana. Perus flunssankin tuntuu vuosi vuodelta inhottavammalta, joten jos influenssaa vastaan on mahdollista suojautua, miksi en niin tekisi?” Lahti pohtii. ”Voin myös paremmilla mielin tavata suvun pieniä lapsia ja 90-vuotiasta isääni, kun tiedän rokotteen vähentävän riskiä, että tartuttaisin influenssan heihin tai toisaalta saisin tartunnan heiltä.”
Lahti sai influenssarokotuksen viime syksynä terveysasemallaan. Hän kertoo, että ajan varaaminen onnistui verkossa helposti pankkitunnusten avulla.
Koronarokotuksen kohderyhmiin muutoksia syksyllä 2025
Koronavirus aiheuttaa nykyisin yhä harvemmalle vakavan taudin tai sairaalahoidon tarvetta. THL:n tekemän tutkimuksen mukaan esimerkiksi terveitä 65–75-vuotiaita tulisi rokottaa yli 5000, jotta yksi sairaalahoitoinen koronainfektio voitaisiin estää. THL ei enää suosittele koronarokotteen tehosteannosta terveille alle 75-vuotiaille eikä pelkän raskauden perusteella. Sen sijaan iäkkäille, monisairaille ja immuunipuutteisille rokote on edelleen tärkeä.
Kausirokotukset Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella syksyllä 2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää rokotuksen THL:n suositusten mukaisesti. Rokotuksia järjestetään terveysasemilla ja neuvoloissa. Ikääntyneiden hoivakodeissa asuvat saavat rokotukset hoivakodissaan ja kotihoidon asiakkaat saavat rokotukset kotihoidon yhteydessä.
Ajanvaraus aukeaa yli 75-vuotiaille ja immuunipuutteisille keskiviikkona 17.9.2025 ja heidän rokotuksensa alkavat 1.10.2025.
Muiden ryhmien ajanvaraus aukeaa keskiviikkona 1.10.2025 ja heidän rokotuksensa alkavat 15.10.2025.
Jos kuulut sekä influenssa- että koronarokotusten kohderyhmiin, voit saada molemmat rokotukset samalla kerralla terveysasemaltasi. Alle 7-vuotiaat ja raskaana olevat saavat influenssarokotuksensa neuvolasta.
Rokotusaika varataan ensisijaisesti verkossa digitaalisen ajanvarausportaalin kautta
Ajan varaaminen edellyttää vahvan tunnistautumisen esimerkiksi mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla. Kirkkonummella, Siuntiossa ja Inkoossa portaali sijaitsee osoitteessa: sote.easiointi.fi/fi/web/luvn-te
Jos haluat asioida puhelimessa, voit soittaa omalle terveysasemallesi. Valitse linjalta asiaksesi ”rokotukset”.
Lisätietoa rokotuksista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja tarkemmat ohjeet ajanvaraukseen löytyy osoitteesta www.luvn.fi/kausirokotukset
Influenssa- ja koronarokotusten kohderyhmistä ja rokotteista voi lukea tarkemmin THL:n sivuilta. thl.fi
THL SUOSITTELEE KORONAROKOTUKSEN TEHOSTEANNOSTA SYKSYLLÄ 2025 SEURAAVILLE KOHDERYHMILLE:
•Hoivakodeissa tai säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville iäkkäille sekä omaishoidettaville iäkkäille henkilöille
•Kaikille 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille
•Kaikenikäisille voimakkaasti immuunipuutteisille.
Koronarokotetta suositellaan tarjoamaan myös muille yli 18-vuotiaille, joilla on kaksi tai useampi vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus.