IN­KOO

– Use­am­paan vuo­teen em­me ole voi­neet ää­nes­tää In­koon Lu­ci­aa, kos­ka ha­luk­kai­ta ei ole ol­lut riit­tä­väs­ti. Tänä vuon­na meil­lä on kui­ten­kin vii­si iha­naa eh­do­kas­ta, jot­ka ovat läh­te­neet mu­kaan, ja olem­me sii­tä erit­täin iloi­sia. Tänä vuon­na ko­kei­lem­me en­sim­mäis­tä ker­taa myös säh­köis­tä ää­nes­tys­tä, jo­ten vaa­li to­teu­te­taan hyb­ri­di­mal­lil­la. Fyy­si­siä ää­nes­tys­laa­ti­koi­ta on vä­hem­män kuin en­nen, mut­ta kou­luil­le ne toi­mi­te­taan ku­ten ai­em­pi­na vuo­si­na, ker­too In­koon Kan­sa­lai­so­pis­ton op­pi­las­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja Mi­ka­e­la Ståhl-Kok­ko­la.

Ää­nes­ty­sai­ka on 17.–30.11.2025, ja ää­net las­ke­taan 1.12.

Ku­vat Lu­ci­aeh­dok­kais­ta on ot­ta­nut Mic­ke Sjöst­röm.

Eh­dok­kaat vas­ta­si­vat seu­raa­viin ky­sy­myk­siin:

1. Kuka olet ja mis­sä kou­lus­sa käyt?

2. Mikä on pa­ras Lu­cia-muis­to­si?

3. Mitä odo­tat Lu­cia-ajal­ta In­koos­sa?

4. Mik­si oli­sit hyvä Lu­cia?

5. Jos si­nul­la oli­si su­per­voi­ma, mikä se oli­si?

1. Natalie Fagerlund

Mi­nun ni­me­ni on Na­ta­lie mut­ta lem­pi­ni­me­ni on Kipi. Olen 16 -vuo­ti­as ja opis­ke­len Kar­jaan Ax­xel­lin am­mat­ti­kou­lus­sa kam­paa­ja­lin­jal­la.

Mi­nun suo­sik­ki Lu­cia-muis­tot ovat lap­suu­del­ta, kun kat­soin ihail­len suo­men Lu­ci­aa telk­ka­ris­ta, it­se pu­keu­tu­nee­na pik­ku Lu­ci­ak­si kruu­nu pääs­sä.

Odo­tan sitä, et­tä pää­sen ilah­dut­ta­maan oman ko­ti­kun­nan asuk­kai­ta tuo­mal­la iloa, va­loa ja jou­lu­no­do­tus­ta, eri­tyi­ses­ti niil­le, jot­ka kai­paa­vat jo­tain eri­tyis­tä pi­me­ään vuo­de­nai­kaan. Lu­cia-ai­ka on mie­les­tä­ni kau­nis pe­rin­ne, joka tuo yh­teen ih­mi­siä eri ikä­luo­kis­ta, ja ha­lu­an it­se ol­la osa sitä ja luo­da läm­pi­miä het­kiä ih­mi­sil­le.

Us­kon, et­tä oli­sin hyvä Lu­cia, kos­ka ar­vo­maa­il­ma­ni so­pii hy­vin yh­teen Lu­ci­an odo­tet­tu­jen ar­vo­jen kans­sa. Olen iloi­nen, ys­tä­väl­li­nen ja kun­ni­oit­ta­va, ja pi­dän tär­ke­ä­nä koh­da­ta ih­mi­set sy­dä­mel­li­ses­ti. Lau­la­mi­nen on mi­nul­le mie­luis­ta, ja ha­lu­an, et­tä jo­kai­nen, joka nä­kee Lu­ci­an kul­ku­een tai kuu­lee lau­lu­ni, saa läm­pi­män ja hy­vä­no­lon tun­teen.

Jos sai­sin va­li­ta yh­den su­per­voi­man, va­lit­si­sin len­tä­mi­sen ky­vyn, jot­ta pää­si­sin no­pe­as­ti pai­kas­ta toi­seen aut­ta­maan ja ilah­dut­ta­maan.

2. Emilia Lindström

Olen Emi­lia Lindst­röm, 17-vuo­ti­as tyt­tö ja käyn tois­ta vuot­ta Virk­by gym­na­sium lu­ki­o­ta.

Pa­ras Lu­cia-muis­to­ni on var­mas­ti vuo­del­ta 2013, kun Elin An­ders­son va­lit­tiin Suo­men Lu­ci­ak­si. Ihai­lin hän­tä – sitä, mi­ten hän le­vit­ti va­loa ja lau­loi niin kau­niis­ti. Sil­loin vah­vis­tui lap­suu­des­ta as­ti kan­ta­ma­ni unel­ma: saa­da it­se­kin le­vit­tää sa­man­lais­ta iloa ja va­loa kuin hän. Kat­soim­me koko per­heen kans­sa Lu­ci­an kruu­na­jai­sia, ja se oli iha­naa.

Odo­tan, et­tä Lu­cia-ai­ka In­koos­sa on läm­min ja tun­nel­mal­li­nen, täyn­nä yh­tei­söl­li­syyt­tä ja iloa. On hie­noa saa­da ol­la osa näin kau­nis­ta ja mer­ki­tyk­sel­lis­tä pe­rin­net­tä. Odo­tan in­nol­la, et­tä pää­sen ta­paa­maan ja lau­la­maan ih­mi­sil­le eri ikä­ryh­mis­sä ja elä­män­ti­lan­teis­sa sekä tuo­maan va­loa kai­kil­le, joi­ta koh­taan.

Us­kon, et­tä mi­nus­ta tu­li­si hyvä Lu­cia, kos­ka olen po­si­tii­vi­nen ja aut­ta­vai­nen ih­mi­nen, joka mie­lel­lään on mui­den tu­ke­na ja pyr­kii ai­na luo­maan hy­vää il­ma­pii­riä. Mi­nul­le Lu­ci­an roo­li mer­kit­see va­lon, toi­von, ilon ja yh­tei­söl­li­syy­den le­vit­tä­mis­tä pi­me­ä­nä vuo­de­nai­ka­na – ja toi­von voi­va­ni teh­dä juu­ri sitä tääl­lä In­koos­sa.

Jos sai­sin va­li­ta min­kä ta­han­sa su­per­voi­man, va­lit­si­sin ky­vyn pa­ran­taa sai­rauk­sia, jot­ka ovat yhä pa­ran­tu­mat­to­mia.

3. Ebba Lindberg

Olen Eb­ba Lind­berg, 16-vuo­ti­as, ja opis­ke­len Ax­xel­lin am­mat­ti­kou­lus­sa kam­paa­ja­lin­jal­la.

Pa­ras Lu­cia-muis­to­ni on ala­kou­lus­ta, kun minä ja ys­tä­vä­ni saim­me vuo­ro­tel­len ol­la Lu­cia. Se oli to­del­la hie­no ko­ke­mus, ja muis­tan, kuin­ka iha­naa oli jo sil­loin saa­da le­vit­tää va­loa ja iloa muil­le.

Tie­dän jo vä­hän, mitä odot­taa Lu­cia-ajal­ta, sil­lä sain ol­la mu­ka­na kul­ku­ees­sa vii­me vuon­na, ja toi­von, et­tä tänä vuon­na on yh­tä haus­kaa. On jän­nit­tä­vää saa­da ol­la mu­ka­na jos­sain, joka mer­kit­see niin pal­jon mo­nil­le ih­mi­sil­le, ja odo­tan in­nol­la, et­tä pää­sen ta­paa­maan eri­lai­sia ih­mi­siä ja le­vit­tä­mään jou­lun tun­nel­maa.

Us­kon, et­tä mi­nus­ta tu­li­si hyvä Lu­cia, kos­ka pi­dän ko­vas­ti lau­la­mi­ses­ta ja ar­vos­tan Lu­cia pe­rin­net­tä. Se on kau­nis ja tär­keä pe­rin­ne, jota ha­lu­an mie­lel­lä­ni ol­la vie­mäs­sä eteen­päin tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le.

Jos sai­sin va­li­ta su­per­voi­man, ha­lu­ai­sin py­säyt­tää ajan – sil­loin eh­ti­si ot­taa vä­hän ren­nom­min… ja eh­kä nuk­kua vä­hän pi­dem­pään­kin!

4. Frida Mäki

Olen Frida Mäki, 16-vuo­ti­as ja opis­ke­len Virk­by gym­na­sium lu­ki­os­sa.

Pa­ras Lu­cia-muis­to­ni on, kun olin lu­ci­a­kul­ku­ees­sa ala­kou­lus­sa ja me­nim­me van­hus­ten hoi­to­ko­tiin vie­mään iloa ja lau­lua. Näin, kuin­ka lii­kut­tu­nei­ta ja on­nel­li­sia ko­din asuk­kaat oli­vat.

Odo­tan, et­tä Lu­cia-ai­ka In­koos­sa tuo iloa kai­kil­le ikä­ryh­mil­le ja eri­tyi­ses­ti niil­le, jot­ka tar­vit­se­vat hie­man ekst­raa jou­lun ai­kaan, ja tie­tys­ti et­tä koko Lu­cia-po­ru­kal­la on haus­kaa.

Us­kon, et­tä mi­nus­ta tu­li­si hyvä Lu­cia, kos­ka olen pie­nes­tä pi­tä­en ai­na ty­kän­nyt näh­dä mui­den ole­van on­nel­li­sia. Mi­nul­la on ai­na ol­lut ta­voit­tee­na saa­da iloa mui­den huu­lil­le.

Riip­pu­mat­ta sii­tä, tu­lee­ko mi­nus­ta Lu­cia vai ei, ha­lu­an, et­tä kai­kil­le jää läm­min tun­ne kau­niis­ta Lu­cia-esi­tyk­ses­tä.

Jos sai­sin va­li­ta su­per­voi­man, ha­lu­ai­sin ky­vyn te­le­por­ta­ta, kos­ka sil­loin voi­sin mat­kus­taa ja tut­kia mo­nia eri paik­ko­ja ym­pä­ri maa­il­maa.

5. Beatrice Westerholm

Ni­me­ni on Be­at­ri­ce Wes­ter­holm, olen 16 vuo­ti­as ja opis­ke­len Virk­by Gym­na­sium lu­ki­os­sa.

On niin mo­nia iha­nia Lu­cia-muis­to­ja, mut­ta yk­si par­hais­ta ko­ke­mis­ta­ni on var­mas­ti vii­me vuo­den In­koon Lu­cia-kul­kue. Sii­nä esiin­tyi mon­ta tut­tua, ja se toi mie­lee­ni ala­kou­lun Lu­ci­a­kul­ku­eet.

Odo­tan In­koon Lu­ci­a­pe­rin­teel­tä sitä, et­tä sii­nä oli­si mu­ka­na myös hie­man huu­mo­ria, jot­ta se ei vai­kut­tai­si lii­an va­ka­val­ta, vaan et­tä kai­kil­la oli­si mu­ka­va ja läm­min ko­ke­mus. Vuo­sien var­rel­la olen huo­man­nut, kuin­ka ar­vos­tet­tu tämä pe­rin­ne to­del­li­suu­des­sa on.

Jos mi­nut va­lit­tai­siin In­koon Lu­ci­ak­si, lu­paan teh­dä par­haa­ni, jot­ta kaik­ki tun­ti­si­vat it­sen­sä näh­dyik­si. Toi­von, et­tä ih­mi­set ei­vät ai­no­as­taan näe kynt­ti­löi­tä, vaan myös tun­te­vat läm­pöä sy­dä­mes­sään. Kaik­ki Lu­cia-kul­keen jä­se­net ovat yh­tä tär­kei­tä, jo­ten olen joka ta­pauk­ses­sa tyy­ty­väi­nen sii­hen, et­tä saan ol­la mu­ka­na.

Olen hie­man epä­var­ma su­per­voi­man suh­teen, mut­ta eh­kä ha­lu­ai­sin ky­vyn täyt­tää toi­vei­ta tai te­le­ki­nee­sia, jot­ta voi­sin jol­lain ta­val­la aut­taa ja ilah­dut­taa mui­ta tai­a­no­mai­ses­ti.