Jussi Salo
WICKSTRÖM
Kotihoidon merkitystä ei saa unohtaa
Suomi ikääntyy nopeasti. Se on yksi suurimmista muutoksista, joihin suomalaisen yhteiskunnan on lähivuosina vastattava. Ikääntyneiden määrän kasvu näkyy väistämättä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeessa, mutta samalla se haastaa myös julkisen talouden kestävyyden.
Olemme puhuneet paljon vanhuspalveluiden tilanteesta ja asumispalveluista. Nyt on aika nostaa keskusteluun myös kotihoito.
Asumispalveluihin pääsyn kriteerit ovat vuosien aikana tiukentuneet. Tämän seurauksena yhä useampi entistä huonokuntoisempi ikääntynyt asuu kotona ja tarvitsee kotihoidon palveluita. Tämä ei saa tarkoittaa sitä, että kotihoidosta tulee vain selviytymistä mahdollisimman vähäisillä resursseilla.
Kotihoidon pitää olla laadukas palvelu, ei viimeinen vaihtoehto ennen ympärivuorokautista hoivaa.
Tässä on myös laajempi poliittinen oppitunti. 2000-luvulla sosiaali- ja terveyspolitiikassa on käytetty valtavasti aikaa hallintorakenteiden rakentamiseen. Ensin suunniteltiin erilaisia organisaatioita ja lopulta muodostettiin hyvinvointialueet. Nyt katse on vihdoin käännettävä siihen, mitä varten rakenteet ovat olemassa: ihmisten palveluihin.
Kotihoidolle tarvitaan selkeät valtakunnalliset laatukriteerit. Kriteereissä on varmistettava ennen kaikkea riittävä henkilöstö ja se, että ikääntynyt ihminen kohdataan myös kasvokkain. Digitaaliset palvelut voivat täydentää kotihoitoa, mutta ne eivät saa muuttua säästökeinoksi, jolla fyysiset kohtaamiset korvataan kokonaan.
Myös ihmisten omaa mahdollisuutta hankkia palveluita kotiin pitää vahvistaa. Kotitalousvähennystä voitaisiin korottaa hoivapalveluiden osalta. Lisäksi Suomeen voitaisiin luoda valtakunnallinen senioriseteleihin perustuva malli. Senioriseteli voisi mahdollistaa ennaltaehkäisevien palveluiden, kuten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevien palveluiden, hankkimisen kotiin. Ennaltaehkäisy on paitsi inhimillisesti järkevää myös taloudellisesti järkevää: jokainen toimintakykyisenä vietetty vuosi vähentää raskaampien palveluiden tarvetta.
Samalla tarvitsemme uusia asumisen vaihtoehtoja. Kaikkien ei tarvitse asua omassa kodissaan yksin, mutta kaikille ei myöskään tarvita ympärivuorokautista hoivaa. Suomessa tarvitaan enemmän erilaisia välimuotoisia asumisratkaisuja, joissa yhdistyvät turvallinen asuminen, yhteisöllisyys ja tarvittaessa saatavilla olevat palvelut.
Ikääntyneiden hyvä elämä ei ole pelkästään sitä, että lääkkeet jaetaan ajallaan. Ihmisellä pitää olla mahdollisuus tavata muita ihmisiä, osallistua mielekkääseen toimintaan ja kokea, ettei hän ole yhteiskunnassa yksin.
Tämä koskee myös Länsi-Uuttamaata.
Meidän hyvinvointialueellamme ikääntyneiden palveluiden kehittämisen on oltava yksi keskeisistä tavoitteista. Hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyötä on tiivistettävä. Ensimmäisinä vuosina yhteistyö on ollut mielestäni liian verkkaista, vaikka viime aikoina kehitystä parempaan suuntaan on tapahtunut.
Yksi konkreettinen tavoite voisi olla ikäneuvolan käyttöönotto. Tiettyyn ikäryhmään kuuluvat voitaisiin kutsua säännölliseen terveystarkastukseen, jossa arvioitaisiin kokonaisvaltaisesti terveyttä, toimintakykyä ja palveluiden tarvetta. Omalääkäri- ja omahoitajamalli pitäisi puolestaan saada mahdollisimman pian kaikkien ikääntyneiden saataville. Kun palveluiden käyttö kasvaa iän myötä, hoidon jatkuvuuden merkitys korostuu.
Meidän on myös uskallettava katsoa palveluiden kustannuksia nykyistä pidemmälle. Julkisen talouden tasapainottaminen ei onnistu tulevaisuudessa pelkästään leikkaamalla palveluista. Jos haluamme hillitä kustannusten kasvua, meidän pitää investoida oikea-aikaisiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin ja lisätä vaikuttavuutta.
Hyvin toimiva kotihoito, ennaltaehkäisevät palvelut ja monipuoliset asumisratkaisut eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Ne muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla voimme tarjota ikääntyneille parempaa elämää ja samalla pitää huolta julkisen talouden kestävyydestä.
HENRIK WICKSTRÖM
Kansanedustaja (r.)
Aluehallituksen II vpj
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Inkoo
