VÄSTANKVARNIN kyläkoulu lakkautetaan. Taustalla on lapsimäärän väheneminen Inkoossa.
Satu Holmlund
INKOO
Kunnanhallitus hyväksyi talousarvioesityksen vuodelle 2026 - kasvu, hyvinvointi ja taloudellinen vakaus keskiössäINKOO
Inkoon kunnanhallitus on päättänyt talousarvioesityksestään vuodelle 2026. Asia etenee nyt kunnanvaltuuston käsittelyyn.
Kunnanhallitus teki useita muutoksia kunnanjohtajan esitykseen. Esityksen mukaan kunnan tulos ensi vuonna olisi noin –763 000 euroa, kun kunnanjohtajan esityksessä tulos oli –775 000 euroa. Kunnanhallitus päätti myös vähentää investointeja siten, että ensi vuonna investoidaan alle miljoona euroa. Näiden muutosten myötä kunnan talouden arvioidaan vahvistuvan siten, että tulos näyttäisi nykyarvion mukaan positiiviselta vuonna 2028.
Kuntien taloustrendit näkyvät myös Inkoossa
Talousarvion yhteydessä kunnanhallitus linjasi myös vuoden 2027 talousarviotyön suuntaviivoja, joita ryhdytään selvittämään alkuvuodesta.
– Olen tyytyväinen, että uusi kunnanhallitus sai tämän sopeuttamiskokonaisuuden kasaan. Suurimmalla osalla Suomen kunnista on taloudellisesti tiukkaa, ja tämä trendi näkyy myös Inkoossa. Toivon, että tämä taloudellinen sopeutusohjelma riittää tasapainottamaan Inkoon talouden. Olen kuitenkin iloinen siitä, että kyseessä on samalla kasvun budjetti. Panostamme edelleen vahvoihin peruspalveluihin, mikä on erittäin tärkeää, sanoo Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström (r.).
Kunnallisvero nousee vähemmän kuin aluksi suunniteltiin
Kunnanhallitus päätti keventää veronkorotuksia siten, että kunnallisvero nousee 0,8 prosenttiyksikköä eikä 0,9 prosenttiyksikköä, kuten kunnanjohtaja oli esittänyt. Lisäksi kunnanhallitus lisäsi hallinnon sopeutuksia ja kasvatti myyntituloarviota.
Joukkoliikenteessä päätettiin vähentää muutamia vuoroja kunnan sisäisestä liikenteestä. Kiinteistöverotuksessa muun asuinrakennuksen (ei yleinen ja vakituinen asuminen) kiinteistövero nousee 1,9 prosenttiin. Wickström sanoo, että enemmistä oli tämän kannalla, koska muuten talousarvio ei olisi pysynyt kunnanjohtajan talousarvioraamissa. Wickström sanoo, ettei hän pidä kiinteistöveron korotuksista, mutta talousarvio on oltava budjettiraamissa.
- Mikäli raami ylittyy, pitää muualta sopeuttaa. Jos hölläämme nyt budjettiraamia, joudumme sopeuttamaan lisää ensi vuonna, muistuttaa Wickström.
Kunnanhallitus päätti säilyttää koululaisten kesäkerhotoiminnan, kouluvalmentajatoiminnan sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan kunnan palveluina. Lisäksi lisättiin määrärahoja lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Kunnanhallitus päätti äänin 7–2 puoltaa Västankvarnin skolanin lakkauttamista. Marie Bergman-Auvinen (RKP) ja Annette Lindholm (RKP) vastustivat koulun lakkauttamista. Kunnanhallitus haluaa myös laatia suunnitelman varhaiskasvatuksen henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseksi.
Västankvarnin koulu lakkautetaan
– Inkoossa lapsimäärä vähenee, ja meidän on mukautettava toimintaamme sen mukaan. Olen kuitenkin iloinen, että saimme lisättyä panostuksia lapsiin ja nuoriin. Haluan, että Inkoo profiloituu jatkossakin lapsi- ja perheystävällisenä kuntana, jossa sivistystä arvostetaan. Ymmärrän, että Västankvarnin koulun lakkauttaminen harmistuttaa osaa inkoolaisista perheistä, mutta meidän pitää ymmärtää se tosiasia, että lapsimäärän väheneminen edellyttää tarkkaa ja yhdenvertaista priorisointia huomioiden kaikki inkoolaiset lapset ja perheet, sanoo Wickström.
Myös senioreiden ennaltaehkäiseviin palveluihin tehdään kertaluonteinen panostus. Budjetissa tavoitteeksi on asetettu uuden kohtaamispaikan luominen ikääntyneille. Kunta haluaa yhdessä hyvinvointialueen kanssa edistää senioriystävällisten asumisratkaisujen toteutumista Inkoossa.
Painopiste kasvussa ja elinvoimassa
Kunnanhallitus teki useita toimintaa ohjaavia kirjauksia talousarviokirjaan. Inkoon joukkoliikenteessä lippuhinnat pysyvät ennallaan, ja Helsinki–Inkoo -vuorojen palvelutaso säilyy arkipäivisin nykyisellään. Kunta panostaa myös joukkoliikenneyhteyksien markkinointiin.
Asumisen osalta painopiste on suunnittelussa. Talousarviossa linjataan, että kunnan tulee aktiivisesti edistää kantatie 51:n kehittämistä, mikä avaa merkittäviä kehitysmahdollisuuksia erityisesti Degerbyn alueella.
Joddbölen alueen kehitystä edistettävä kaikin keinoin
NYKYINEN taloustilanne Inkoossa osoittaa sen, että meidän pitää kaikin keinoin edistää Joddbölen kehitystä, sanoo Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström.
Jussi Salo
Talousarviossa on useita kirjauksia, joilla tuetaan Joddbölen alueen kehittämistä. Kunta haluaa yhdessä maanomistajien kanssa houkutella alueelle uusia toimijoita ja tavoittelee vähintään yhden uuden yrityksen sijoittumista alueelle vuoden 2026 aikana. Lisäksi ensi vuodelle suunnitellaan laajaa seminaaria Joddbölen teollisuuspuiston kehittämisestä.
- Vaikka sopeutamme taloutta, haluamme panostaa myös kasvuun. Joukkoliikenne ja valmistuva kattava kuituverkko tukevat Inkoon kasvun edellytyksiä. Toivon, että voimme kehittää myös asuinalueitamme – se edellyttää, että kantatie 51 kehittyy ja että saamme alueelle lisää työpaikkoja. Siksi Joddbölen kehittäminen on tärkeä osa tulevan vuoden toimintaa. Kunnan on oltava tarkkana terästehdashankkeen suhteen, ja siksi toivon, että saamme alueelle myös muita toimijoita. Nykyinen taloustilanne Inkoossa osoittaa sen, että meidän pitää kaikin keinoin edistää Joddbölen kehitystä, sanoo Wickström.
Panostuksia elävyyteen ja viihtyvyyteen
Kunnanhallitus haluaa elävöittää Inkoota erityisesti kesäaikaan, mutta myös muina vuodenaikoina. Tämä toteutetaan järjestämällä lisää tapahtumia ja toimintaa kesäviikonloppuisin sekä ensi syksyn aikana.
Kunnanhallitus varasi 30 000 euroa investointimäärärahoja uusien viihtyvyyttä tukevien hankkeiden kehittämiseen yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Viestintää vahvistetaan perustamalla uusi markkinointiryhmä ja avaamalla kunnan uusi Instagram-tili. Kunta suunnittelee lisäksi panostuksia lähimatkailun kehittämiseen uudenlaisten matkailupakettien avulla.
Äänestyksiä ja muutoksia esitykseen
Kunnanhallitus äänesti useista asioista ja teki useita tekstimuutoksia kunnanjohtajan pohjaesitykseen.
Yksi äänestyksistä koski Bollstantien–Laiduntien kunnallisinfrastruktuurin toteuttamisen siirtämistä. Kunnanhallitus päätti äänin 5–4 lykätä hanketta vuodella. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa alueen liiketoiminnan kehittyminen.
Wickström ei kannattanut lykkäystä, koska hänen mukaansa rahoja ei käytetä ennen kuin alueen toteuttamisesta on sopimukset.
- Toivon, etteivät mahdolliset yritykset pelästy tästä päätöksestä. Jokainen uusi työpaikka, jonka voimme saada Inkooseen, on tärkeä. Uskon, että asia nousee vielä esiin valtuustossa, sanoo Wickström.
Inkoon kunnanvaltuusto käsittelee talousarvion kokouksessaan 17.11.
