ERIK Lund aloittaa Inkoon kunnanjohtajana 31. elokuuta. Kuva: Inkoon kunta
Jussi Salo
INKOO
Kunnanjohtajasopimus hyväksytty Inkoossa
INKOO
Inkoon kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 15. kesäkuuta kunnanjohtajasopimuksen tulevan kunnanjohtajan Erik Lundin kanssa. Tarkoituksena on, että Erik aloittaa työnsä Inkoossa 31. elokuuta 2026.
Päätös kunnanjohtajasopimuksesta tehtiin ehdollisena. Sopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun valtuuston päätös kunnanjohtajan valinnasta on saanut lainvoiman.
Erik nousee lavalle Inkoon päivänä 27.6. ja vastaa paikalla yleisön kysymyksiin.
Lund on 47-vuotias ja kotoisin Paraisilta. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri ja toiminut aikaisemmin Kemiönsaaren elinkeinojohtajana.
Lempiharrastuksia on ulkoilu ja luonnossa liikkuminen varsinkin meren äärellä.
