SIUNTIO
Kuntakeskuksen ja Kasabergetin asemakaavaluonnokset nähtävillä
SIUNTIO
Tekninen lautakunta on päättänyt asettaa nähtäville luonnokset kuntakeskuksen asemakaavamuutoksesta (Siuntion Sydän III) sekä Kasabergetin asemakaavasta. Lisäksi lautakunta päätti kuuluttaa Trollskogenin asemakaavan vireilletulosta.
Asemakaavaluonnokset pidetään nähtävillä Siuntion kirjastolla sekä kaavoituksen verkkosivuilla 1.4.–7.5.2026.
Kuntakeskuksen asemakaavamuutoksen suunnittelualue sijaitsee Siuntion keskustassa, rautatieaseman eteläpuolella. Kaavatyön tarkoituksena on muuttaa Siuntion kunnan keskustan asemakaavaa tavalla, joka mahdollistaa alueen rakentumisen kuntakeskustan urbaani kylä -vision periaatteiden mukaisesti.
Myös urheilukenttä, liikuntahallit, monitoimikaukalo ja Kirsti Hornin puisto kuuluvat kaava-alueeseen, joka rajoittuu etelässä Aleksis Kiven tiehen.
Kasabergetin asemakaava sijaitsee Störsvikissä, Etelä-Siuntiossa noin kahdeksan kilometrin etäisyydellä Siuntion keskustasta. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa pientalojen rakentaminen suunnittelualueelle. Lisäksi kaavassa otetaan huomioon kunnan asettamat tavoitteet muun muassa katuverkon suunnittelusta, bussiliikenteen kääntöpaikan sijoittamisesta Störsvikintien ja Saunaniementien risteykseen sekä vesitornin varauksesta.
Trollskogenin asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa omakotitaloasumiseen sopiva alue Siuntion kuntakeskuksen kaakkoislaidalle.
