Silakkaa voi joissain paikoissa litkata myös pitkällä teleskooppivavalla. Kuva: Juha Ojaharju, Suomen Vapaa-ajankalastajat.
Satu Holmlund
KALASTUS
Liity silakan litkaajien reippaaseen joukkoonKALASTUS
Keväisin rannikoillamme nähdään varma kevään merkki: litkaajat saapuvat rannoille, silloille ja laitureille tavoittelemaan hopeankiiltoista saalista.
Silakkaa alkaa uida lähelle rantoja usein jo huhtikuun lopulla, ja Etelä- ja Lounais-Suomessa kalaparvet ovat runsaimmillaan toukokuun alkuviikkoina, pohjoisempana hieman myöhemmin.
Silakkaa löytää erityisesti rannikon kovapohjaisilta rannoilta, joille kokoontuu kaikenikäisiä kalastajia. Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) kannustaa nyt myös uusia harrastajia tarttumaan vapaan.
Silakka on oivallista lähiruokaa: tuoretta, herkullista ja täynnä sydänystävällisiä omega-3-rasvahappoja. Pienet ja keskikokoiset silakat ovat erityisen hyviä ruokakaloja - niiden ruodot ovat pienempiä ja pehmeämpiä kuin isommilla yksilöillä.
On hyvä kuitenkin muistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositukset: lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien tulisi syödä isokokoista Itämeren silakkaa, lohta ja taimenta vain 1-2 kertaa kuukaudessa dioksiinien ja PCB-yhdisteiden kertymisen vuoksi. Muut voivat syödä näitä kalalajeja sekä pientä silakkaa huoletta.
Litkaamalla kalastaminen - helppoa ja edullista
Silakan litkaaminen on yksinkertaista ja sopii kaikille. Tarvittavat välineet - valmiit litkasiimat - maksavat kaupasta 2-5 euroa, mutta litkan voi myös askarrella itse.
- Toimiva litka syntyy, kun siimaan kiinnittää useita hopean- tai kullankiiltäviä koukkuja pienin välimatkoin ja lisää alapäähän painon. Litka heitetään veteen virvelin avulla - syöttiä ei tarvita, SVK:n kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju neuvoo.
Silakat iskevät ahnaasti kiiltäviin koukkuihin, ja yhdellä nostolla voi saada jopa kymmenkunta kalaa.
Pääsiassa kevääseen ja joissain paikoin myös syksyyn ajoittuva silakan pyytäminen on myös edullista puuhaa tarvittavien välineiden edullisuuden ansiosta.
- Silakanlitkaajan ei tarvitse maksaa valtion kalastonhoitomaksua, ja kun kalastaa yhtä vapaa käyttäen, ei tarvita myöskään kalastuspaikkakohtaista lupaa, Ojaharju selvittää.