LUKSIAN kampus Vihdin Nummelassa. Kuva: Luksia
Jussi Salo
LÄNSI-UUSIMAA
Luksia mukaan valtakunnalliseen toiminnanohjauskokeiluunLÄNSI-UUSIMAA
Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut Luksian, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, mukaan valtakunnalliseen ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun, johon osallistuu yhteensä 40 koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea.
Kokeilun tavoitteena on vahvistaa ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta, laatua ja alueellista osuvuutta sekä lisätä koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia vastata nopeasti työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin. Kokeilu toteutetaan vuosina 2026–2033.
– Se, että Luksia on valittu mukaan kokeiluun, on hieno tunnustus Luksian laadukkaasta ja vaikuttavasta työstä. Karvi on arvioinut, että Luksialla on erinomaiset edellytykset suunnata toimintaansa kokeilun tavoitteiden mukaisesti. Tämä kertoo vahvasta osaamisesta ja kehittämiskyvystä, toteaa kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen.
– Luksialaiset ottavat tämän mahdollisuuden ilolla vastaan. Jo nyt olemme alkaneet suunnitella, miten kokeilun kautta voimme entistä paremmin tukea alueen elinvoimaa, Hakkarainen jatkaa.
Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä on toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Koulutuskuntayhtymän jäsenkuntia ovat Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti.
Luksialla on kampukset Lohjalla, Vihdin Nummelassa, Espoossa ja Kirkkonummella. Henkilökunnan määrä on noin 360 työntekijää ja opiskelijoiden määrä on noin 3 000.
