POLIISI kertoo, että huono ajokeli on aiheuttanut useita liikenneonnettomuuksia Länsi-Uudellamaalla. Omalla toiminnalla voi kuitenkin vähentää riskejä hankalissa keliolosuhteissa, opastaa poliisi.
Jussi Salo
LIIKENNE
Lukuisia onnettomuuksia Länsi-Uudellamaalla – poliisilla ohjeita autoilijoilleLIIKENNE
Haastavat sääolosuhteet ovat aiheuttaneet lukuisia pieniä liikenneonnettomuuksia muun muassa Lohjalla ja Espoossa, kertoo poliisi. Omalla toiminnalla voi vähentää riskejä hankalissa keliolosuhteissa.
Esimerkiksi Porintiellä ja Lohjanharjuntiellä kuljettajia on ajanut ojaan. Espoon Länsiväylällä tapahtui epäiltyjä peräänajoja.
Vakavilta vammoilta on toistaiseksi säästytty, mutta ajokeli on edelleen haastava. Pöllyävä lumi ja liukkaat tienpinnat edellyttävät nyt erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta autoilijoilta.
Poliisin kehotukset tien päälle nyt
Ylikomisario Aapo Isoaho kehottaa mahdollisuuksien mukaan käyttämään julkista liikennettä. Mikäli omalla autolla on oltava liikkeellä, on hyvä huomioida seuraavat asiat:
• Varmista, että oma autosi on puhdistettu lumesta ja ajovalot toimivat. Käytä sumuvaloja ainakin takana.
• Suhteuta tilannenopeus olosuhteisiin ja pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan ajoneuvoon.
• Vältä turhia kaistanvaihtoja ja ohituksia, kun lumi kerääntyy ajokaistojen väliin.
• Varaa riittävästi aikaa. Ennakointi, rauhallisuus ja huomio muuhun liikenteeseen on nyt keskeistä.
