Eh­din jo ku­vi­tel­la, et­tä van­hus­ten, vam­mais­ten ja las­ten­suo­je­lun kur­jis­ta­mi­nen lop­puu. Yl­lä­tys, yl­lä­tys, näin ei käy­nyt­kään, vaan hul­va­ton meno jat­kuu.

Las­ten­suo­je­lus­sa on muu­ten­kin tiuk­kaa, köy­hät lap­si­per­heet li­sään­ty­vät ja hätä ja huo­li tu­le­vai­suu­des­ta mu­ser­ta­vat.

Vam­mai­set ei­vät tar­vit­se apua kuin vir­ka-ai­ka­na tai vä­hän enem­män. Tai tar­vit­se­vat­ko?

Ko­ti­hoi­don van­huk­set hoi­de­taan di­gi­taa­li­ses­ti. Ko­to­na ole­va muis­ti­sai­ras ei edes tie­dä, mikä on padi. Hoi­taa­ko se vai­pan­vaih­dot, vie suih­kuun, kat­soo et­tä van­hus syö ja ot­taa lääk­keen­sä?

Huip­pu oli mi­nis­te­ri Juu­son esiin­ty­mi­nen, jos­sa hän esit­ti san­gen mie­len­kiin­toi­sia mie­li­pi­tei­tä. Olen nii­den tii­moil­ta ta­van­nut koko jou­kon tyr­mis­ty­nei­tä kan­sa­lai­sia.

Me van­huk­set­han olem­me yh­teis­kun­nan taak­ka ja eläm­me ihan tur­han pit­kään mui­den har­mik­si. Mut­ta ta­pa­ni mu­kaan muis­tu­tan, et­tä kaik­ki van­he­ne­vat. Ja toi­vo­tan myös päät­tä­jät ken­täl­le kat­so­maan, mikä on to­del­li­suus.

TER­HI WUO­LI­JO­KI

Eri­kois­lää­kä­ri

Siun­tio

Alu­e­vaa­lieh­do­kas, SDP