Pekka Simojoki. Kuva: Tanja-Lotta Hakala.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
Majatalo-illat Masalassa ja VeikkolassaKIRKKONUMMI
Kukapa olisi arvannut, mitä pojasta vielä tulee, kun 12-vuotias Pekka rakensi ensimmäisen kitaransa peltipurkista Ambomaalla. Kun nettikanavia ei ollut saatavilla, piti virikkeet musiikkitoimintaan luoda itse.
Ennen kuin pojan perhe lähti lähetystyöhön Ambomaalle, poika oli käynyt pianotunneilla, mutta pianon pimputus ei oikein sytyttänyt miehenalkua. Sävelmien piti antaa kummuta esiin omasta sielusta ja peltipurkkikitara oli siihen juuri sopiva apuväline.
Tänään Pekka Simojoki on yksi Suomen tuotteliaimmista ja tunnetuimmista gospelmuusikoista ja hengellisten laulujen tekijöistä. Hän on kirjoittanut lukuisia rakastettuja lauluja, messuja ja musikaaleja. Yhteensä Simojoen lauluja on kertynyt yli 800.
Reissuillaan Pekka Simojoki on tavannut lukuisia mielenkiintoisia ihmisiä ja kuullut monia ihmeellisiä tarinoita, joita hän kertoo laulujensa lomassa leppoisissa Majatalo-illoissa, konserteissa, kouluilla ja ripareilla. Eräs mies totesikin hänelle: ”En minä tullut sinun laulujasi kuuntelemaan. Haluan kuulla sinun juttujasi.”
Tarinoista onkin syntynyt jo kaksi reissumiehen hartauskirjaa ja kolmas on työn alla. Kenties siitä löytyy jokunen tarina Veikkolastakin…
Kirkkonummella tutuksi tullut Pekka Simojoki on odotettu vieras. Tällä kertaa hän laulaa Majatalo-illoissa Masalan kirkolla ja Veikkolan seurakuntakodilla helmikuun ensimmäisenä perjantaina ja lauantaina.
Simojoen mukana matkustavat tunnettu luterilainen evankelista Ilkka Puhakka sekä rukouksen mies pastori Jukka Jämsén. Koko kolmikkoa kuullaan Majatalo-illoissa.
Lisäksi Veikkolan seurakuntakodilla järjestetään lauantaina 7.2. ”Opi kuuntelemaan Jumalaa” -rukousseminaari, jossa kuullaan, miten Jumala puhuu ihan tavallisille ihmisille. Ilkka Puhakka puhuu vielä Nummelan Kotikirkolla sunnuntain jumalanpalveluksessa. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Ohjelmassa: pe 6.2. klo 18.30 Majatalo-ilta Masalan kirkolla, la 7.2. klo 16-18 Rukousseminaari Veikkolan seurakuntakodilla, la 7.2. klo 18.30 Majatalo-ilta Veikkolan seurakuntakodilla ja su 8.2. klo 11 Ilkka Puhakka jumalanpalveluksessa Nummelan kotikirkolla.
