MERIVARTIOSTO valvoi vesiliikennettä viikonloppuna mm. Hangon Regatassa. Kuva: Rajavartiolaitos
Jussi Salo
SUOMENLAHTI
Merivartiosto: Huviveneliikenne tavanomaista vähäisempääSUOMENLAHTI
Suomenlahden merialueella huviveneliikenne on ollut vuodenaikaan nähden tavanomaista vähäisempää, epävakaista sääolosuhteista johtuen.
Merivartiosto valvoi vesiliikennettä viikonloppuna Hangon Regatassa. Tilanne vesialueella pysyi rauhallisena huonosta säästä johtuen.
Merivartiosto on lisäksi suorittanut kalastuksen valvontaa yhdessä ELY- keskuksen kanssa.
Paikannuslaitehäiriöitä on esiintynyt Itäisellä Suomenlahdella toistuvasti pitkin kulunutta viikkoa.
Suomenlahden merivartiosto jatkaa aktiivista varjolaivastoseurantaa.
Päivittäistoiminnan ja partioinnin lisäksi viikon 27 aikana oli yhteensä 26 merellistä tehtävää, kun niitä edellisellä viikolla oli 48.