KIRKKONUMMI
Miesten perjantai - illassa: Kristus 1. vuosituhannen kuvataiteessa
KIRKKONUMMI
– Ensimmäiset kristityt elivät Vanhan testamentin lupausten toteutumaa. Evankeliumi eteni nopeasti uusille alueille. Nyt mekin voimme lukea syntyneille seurakunnille lähetettyjä kirjeitä Uudesta testamentista. Kristityillä oli monenlaisia kokoontumistiloja. Niissä erityisesti kuvataiteella oli tärkeä rooli, näin kertoo kirkkonummelainen dipl.ins. Kyösti Komulainen.
Seuraavassa Miesten Perjantai -illassa hän avaa teemaa ”Kristus ensimmäisen vuosituhannen kuvataiteessa”. Ilta pidetään Ellenissä, Kauppakeskus Kirsikassa, 24.4. klo 19.
Komulainen kuvailee, kuinka katakombien vainotuille Kristus oli Hyvä Paimen, johon voitiin turvautua elämässä ja kuolemassa. Kristinuskon tultua Rooman valtiouskonnoksi vuonna 380, Jeesusta ei kuvattu ainoastaan yksittäisen ihmisen pelastajana, vaan toimijana, jossa yhdistyi taivaallinen paimen ja kuningas.
Ensimmäisten vuosisatojen taiteessa Jeesus nähtiin roomalais-hellenististen ihanteiden mukaisena: apollomaisen nuorekas, parraton, hiukset kiharat ja aika lyhyet. Taiteen valtasi 500-luvulla täysin toisenlainen Kristus-hahmo, ensin Bysantin eli Itä-Rooman ikonografiassa. Sieltä ikonien kuvaukset levisivät läntisen Euroopan taiteeseen. Yleistyi Kristushahmo, jolla on parta, pitkät hiukset, pelästyneet isot silmät sekä hieman epäsymmetriset ja kolhitun näköiset kasvot.
– On perusteltua sanoa, että tyylimuutos johtui ns. Torinon käärinliinasta. Se on maailman eniten tutkittu kulttuurihistoriallinen esine.
Torinon hautaliinan tieteellisestä tutkimuksesta on voitu vetää kaksi selkeää johtopäätöstä. Vertaisarvioitu tutkimus ajoittaa kankaan iäksi noin 2000 vuotta. Ollaan siis Jeesuksen kuolinvuosissa. Lisäksi jokin tuntematon prosessi on synnyttänyt kankaalle valokuvarealistisen negatiivikuvan kankaaseen kääritystä ruumiista. Tutkimusten myötä kankaan aitousargumentit ovat vahventuneet.
Ikkunalliseen metallilaatikkoon kasvokuvaksi laskostetusta käärinliinasta tuli pian Bysantin kansallisaarre Mandylion. Se tarkoittaa “käsittä tehtyä” Kristuksen kasvokuvaa. Ortodoksinen kirkkokalenteri kertoo, että Mandylion eli käärinliina siirrettiin16.8.944 Edessasta Konstantinopoliin, jossa se oli vuoteen 1204.
– Näytän muutamia esimerkkejä krusifiksitaiteesta, joka mahdollisesti sai viitteitä käärinliinasta. Myös pohdimme ortodoksien ikonisuhteen olemusta tutustuen kahteen tärkeimpään Kristus-ikonityyppiin; Käsittätehty Kristus -ikoni ja Kristus Kaikkivaltias -ikoni.
Länsieurooppalaiset ristiretkeläiset ryöstivät Konstantinopolin vuonna 1204. He kertoivat siinä yhteydessä nähneensä Jeesuksen hautaliinan. Se katosi silloin, mutta ilmaantui ranskalaisen suvun omistamaan kirkkoon Pohjois-Ranskassa vuonna 1355. Nyt liina on Torinon pääkatedraaliissa.
Miesten Perjantai –illan 24.4 ohjelmallinen osuus alkaa klo 19. Illan isäntä Reijo Turunen laittaa iltapalaa tarjolle jo 18.30. Ilta päättyy Markku Pietiläisen pitämään päätöshartauteen. Vapaamuotoiseen kokoontumiseen ovat tervetulleita kirkkonummelaiset ja myös lähiseudun miehet.
JAAKKO RAHJA
