TOTEUTUESSAAN Inkoon Vassböleen suunniteltu aurinkopuisto olisi yksi Suomen suurimmista. Kuvituskuva.
Jussi Salo
INKOO
Alight suunnittelee 90 megawatin aurinkopuistoa InkooseenINKOO
Eurooppalainen aurinkoenergiakehittäjä ja itsenäinen energiantuottaja Alight suunnittelee 90 MWp:n aurinkopuistoa noin 139 hehtaarin kokoiselle maa-alueelle Inkooseen Uudellemaalle. Hankkeeseen sisältyy myös 30 MW/60–120 MWh:n akkujärjestelmä.
Vassbölen alueelle noin kahdeksan kilometrin päähän Inkoon keskustasta sijoittuvan aurinkopuiston arvioitu vuotuinen sähköntuotanto on noin 90 GWh, mikä vastaa noin 11 500 kotitalouden¹ sähkönkulutusta. Valmistuessaan puisto tulee olemaan yksi Suomen suurimmista. Hankkeen kehitys on vielä alkuvaiheessa.
- Inkoo ja Uusimaa ovat Alightille uusi ja kiinnostava alue, joka tarjoaa hyvät edellytykset aurinkoenergian hyödyntämiselle hyvän säteilytason ja riittävän verkkokapasiteetin ansiosta. Hankkeella voidaan tukea Suomen uusiutuvan energian tavoitteita ja samalla lisätä energiaomavaraisuutta. Odotamme innolla tiivistä yhteistyötä paikallisyhteisön ja naapurien kanssa hankkeen edetessä, sanoo Alightin kehitysjohtaja Alexander Rudberg.
Alight tekee yhteistyötä paikallisyhteisöjen ja ympäristöasiantuntijoiden kanssa varmistaakseen, että hanke tukee sekä yhteiskuntaa että ekosysteemejä.
- Meille on tärkeää edistää ja säilyttää luonnon monimuotoisuus kaikissa hankkeissamme, ja olemme tehneet laajoja maastotutkimuksia ja laatineet monimuotoisuuden suojelusuunnitelmia, joita toteutetaan hankkeen edetessä, Rudberg toteaa.
Alight kehittää ja operoi aurinkopuistoja Ruotsissa ja Suomessa, ja yhtiö myy tuottamaansa puhdasta sähköä energiaintensiivisille yrityksille sähkönhankintasopimuksilla (PPA). Malli takaa ostajalle edullisen ja ennustettavan sähkön hinnan sekä varmistaa aurinkopuiston taloudellisen kestävyyden. Alight käy säännöllisesti keskusteluja uusiutuvasta energiasta kiinnostuneiden yritysten kanssa ja tiivistää neuvotteluja Inkoon aurinkopuistosta hankkeen lähestyessä rakentamisvaihetta.
TIETOJA INKOON AURINKOPUISTOSTA
Arvioitu vuosituotanto: 90 GWh, vastaa noin 11 500 kotitalouden¹ sähkönkulutusta
Kapasiteetti: 90 MWp
Pinta-ala: 139 hehtaaria
Rakentamisen aloitus: aikaisintaan 2027
Käyttöönotto: aikaisintaan 2029
¹ Perustuu 5 000 kilowattitunnin keskimääräiseen kulutukseen kotitalouksissa, joissa ei ole sähkölämmitystä.
