KIR­JAT

Siun­ti­o­lais­kir­jai­li­ja Ilk­ka En­ken­ber­gin uu­tuus­ro­maa­ni näyt­tää Eu­roo­pan ja Suo­men eko­ka­tast­ro­fin ja kol­man­nen maa­il­man­so­dan jäl­keen.

Uu­si dys­toop­pi­nen ro­maa­ni Tyh­jä maa (Nar­ra­tio, 2025) vie lu­ki­jan maa­il­maan, jos­sa si­vi­li­saa­tio on mur­tu­nut, ruo­an­tuo­tan­to ro­mah­ta­nut ja ih­mi­syys ko­e­tuk­sel­la.

Ilk­ka En­ken­berg on Siun­ti­os­sa asu­va kir­jai­li­ja ja toi­mit­ta­ja, jol­ta on ai­em­min il­mes­ty­nyt 11 tie­to­kir­jaa. Tyh­jä maa on hä­nen esi­kois­ro­maa­nin­sa.

Kir­jan kir­joi­tet­tu­aan hän ta­ju­si si­säl­lyt­tä­neen­sä hah­mo­jen vä­li­seen dy­na­miik­kaan jo­ta­kin lap­suu­den­per­hees­tään.

- Vas­ta ro­maa­nin kir­joi­tet­tu­a­ni ta­ju­sin, et­tä lap­suu­den­per­hee­ni pu­hu­mat­to­muus on vah­vas­ti läs­nä teks­tis­sä, hän ker­too.

Tyh­jä maa on ajan­koh­tai­nen, hen­ki­lö­ve­toi­nen ja vi­su­aa­li­ses­ti vah­va ro­maa­ni. Se ei ole vain ker­to­mus tu­hou­tu­nees­ta maa­il­mas­ta, vaan myös ih­mis­ten vä­lis­ten suh­tei­den, luot­ta­muk­sen ja val­lan dy­na­mii­kan ku­vaus.

Se kä­sit­te­lee suu­ria tee­mo­ja - eko­lo­gis­ta ro­mah­dus­ta, val­lan­käyt­töä ja mo­raa­lia - mut­ta te­kee sen hen­ki­löi­den kaut­ta, joi­den ta­ri­noi­hin lu­ki­ja voi kiin­nit­tyä.

Kir­jan ker­ron­ta on vi­su­aa­lis­ta ja elo­ku­val­lis­ta. Se so­pii eri­no­mai­ses­ti niin sci­fin, spe­ku­la­tii­vi­sen fik­ti­on kuin yh­teis­kun­nal­li­sen ro­maa­nin ys­tä­vil­le ylä­as­tei­äs­tä ylös­päin.

Tyh­jä maa- kir­jas­sa eko­ka­tast­ro­fi ja suu­ri sota ovat tu­hon­neet lä­hes kaik­ki syö­tä­väk­si kel­paa­vat vil­ja­la­jik­keet. Ja sii­hen vii­mei­seen jäl­jel­lä ole­vaan is­kee kas­vi­rut­to.

Tais­te­lui­den ko­vet­ta­ma nai­nen, Choum, ja kars­ki ve­te­raa­ni Kyro lä­he­te­tään mat­kal­le hal­ki tu­hot­tu­jen kau­pun­kien, hy­lät­ty­jen ky­lien ja kuo­le­vien pel­to­jen koh­ti tun­te­ma­ton­ta poh­jois­ta ja paik­kaa, jon­ka mer­ki­tyk­sen vain har­vat enää muis­ta­vat.

Sa­maan ai­kaan nuo­ri Jo­han­nes elää eris­tyk­sis­sä isän­sä kans­sa. Äi­din ka­to­a­mi­nen ja Teh­taan var­jo ve­tä­vät hän­tä vää­jää­mät­tä koh­ti suur­ta ta­ri­naa.

Tyh­jä maa on vä­ke­vä ro­maa­ni maa­il­mas­ta, jos­sa si­vi­li­saa­tio on mur­tu­nut mut­ta ih­mi­syy­den jään­teet elä­vät yhä. Se on ker­to­mus toi­vos­ta, joka kul­kee hil­jaa, pii­lo­tet­tu­na - ja odot­taa het­ke­ään.