SIUNTIO
Seitsemän suden lauma liikkui SiuntiossaSIUNTIO
Seitsemän suden lauma tallentui videolle Siuntiossa tiistai aamuna 16. syyskuuta. Susilauma havaittiin Grennäsintien ja Malmintien risteyksen lähellä sijaitsevalla pellolla.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kylällä asuva ja videon kuvannut Nina Pettersson-Perklén näki näin ison lauman.
- Aikaisemmin ollaan havaittu 1-4 suden liikkuvan täällä meidän kulmilla, mutta seitsemää sutta ei ole yhtä aikaa näkynyt, ravitallia noin sadan metrin päässä susien tiistaisesta kulkureitistä pyörittävä Nina kertoo.
Vuosi sitten elokuussa susi tappoi heiltä ponin ja toisaalla Siuntiossa lampaan, joka laidunsi laumassa eräällä kotipihalla.
Susihavainnot ovat viimeisen vuoden aikana lisääntyneet lehtemme ilmestymisalueella Kirkkonummella, Siuntiossa ja Inkoossa.
Kirkkonummella osa yksittäisten susien havainnoista on tehty aivan keskustan tuntumassa.
