MARJUT Frantsi-Lankia.
Jussi Salo
LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUE
Keskusta talousarvioneuvotteluista: Asiakaslähtöisyyttä kehittämässäLÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUE
Keväällä valitun aluevaltuuston syksy on ollut tiivistä neuvotteluaikaa poliittisille ryhmille. Ensin päivitettiin hyvinvointialueen strategia, jonka jälkeen käynnistyivät neuvottelut talousarviosta. Nyt neuvottelut on saatu päätökseen ja on aika arvioida neuvottelujen tuloksia.
Länsi-Uudenmaan taloustilanne on monia muita hyvinvointialueita parempi. Se mahdollistaa palvelujen kehittämistä. Kehittämisen painopisteet ja muutoslupaukset löytyvät strategiasta ja niitä lähdetään talousarviolla ensi vuonna toteuttamaan. Vuodessa emme vielä ihmeitä tee, mutta suunta on oikea. Jos toimeenpanossa onnistutaan, otamme aluevaltuustokauden aikana isoja harppauksia eteenpäin. Perustason palvelut paranevat ja varhaista tukea vahvistetaan.
Asukkaiden luottamusta palveluihin halutaan lisätä
Keskustan aluevaltuustoryhmä on pääosin tyytyväinen valittuihin painopisteisiin. Palveluita kehitetään asiakaslähtöiseen ja ennakoivampaan suuntaan. Asukkaiden luottamusta hyvinvointialueen palveluihin tavoitellaan lisättävän. Palveluja uudistetaan kestävällä tavalla. Yhteistyöhön, työhyvinvointiin ja hoidon jatkuvuuteen panostetaan ja perustasoa vahvistetaan.
Keskustan aluevaltuustoryhmälle on ensisijaisen tärkeää vahvistaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden varhaista tukea niin, että paine raskaimpiin palveluihin pienenee. Neuvolan, opiskelijahuollon ja terapiatakuun tulee olla matalan kynnyksen palveluina kehittämisen keskiössä. Ikäihmisten turvallista kotona asumista edistetään. Se tapahtuu osin teknologian avulla, mutta myös muilla tavoin. Erityisesti ikääntyvien toimintakyvyn systemaattisempi tukeminen on välttämätöntä. On inhimillistä, mutta myös kustannusvaikuttavaa, kun kalliin laitoshoidon tarve vähenee. Hyviä keinoja hillitä kustannuksia on vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito sekä kotien esteettömyyteen panostaminen. Näissä meillä vielä riittää tekemistä.
Omalääkäri luvataan jokaiselle
Yksi kunnianhimoinen tavoite on hoidon jatkuvuuden parantaminen lupaamalla omalääkäri jokaiselle. Tavoitteessa otetaan isoja harppauksia jo ensi vuonna, mutta sen toteutuminen vie useamman vuoden. Suunta on kuitenkin täysin oikea. Hoidon jatkuvuus on tutkitusti monilla mittareilla kannattavaa.
Aluevaltuuston käsiteltäväksi tulevan talousarvion avulla lähdetään toimeenpanemaan strategian linjauksia ja muutoslupauksia. Neuvoteltu kokonaisuus ei ole täydellinen, mutta riittävän hyvä kompromissi ja lähtökohta myös aluevaltuustoryhmämme tavoitteille kehittää perustason palveluista ennakoivampia ja varhaista tukea tarjoavia. Tulemme edelleen vaikuttamaan siihen, että lähipalvelut säilyvät alueella mahdollisimman kattavina. Se on kustannusvaikuttavaa, mutta erityisesti asiakaslähtöinen tapa tuottaa palveluja.
Palveluja parannettava asiakaslähtöisesti
Kattava seuranta on strategian toimeenpanossa olennaista. Hyvien seurantamittareiden valinnassa ollaan vielä alkumetreillä. Työ jatkuu ensi vuonna. Yhteydensaannin paraneminen ja hoidon jatkuvuus lisäävät luottamusta palvelujärjestelmään. Ennakointi, riittävä varhainen tuki sekä toimintakyvyn tukeminen ovat kestävän ja vaikuttavan toiminnan perusta. Toimimalla aidosti asiakaslähtöisesti ja yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa saamme tuloksia aikaan. Teknologiaa ja digiasiointia kehitetään - erityisesti heille, jotka siitä hyötyvät.
Olemme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen kehittämisessä hyvällä tiellä, mutta ote ei saa nyt hetkeksikään herpaantua. Katse on oltava systemaattisessa palvelujen asiakaslähtöisessä parantamisessa niin, että länsiuusmaalaiset voivat jatkossa yhä paremmin!
MARJUT FRANTSI-LANKIA
Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu, aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja (kesk)
