Jussi Salo
KALLIO
Suomi kärsii sodasta enemmän kuin moni ymmärtää – EU:n pitäisi tukea myös Pohjois-EurooppaaUkrainan sota on kohdellut Euroopan maita hyvin eri tavoin. Usein keskustelussa toistetaan, että suurempia taloudellisia menetyksiä ovat kokeneet Baltian maat tai Saksa, koska energiakriisi oli niissä syvin. Tämä pitää paikkansa osittain, mutta samalla unohtuu, että Suomi on kärsinyt sodasta laajasti ja pitkävaikutteisesti – mutta eri reittejä pitkin.
Finnairin Aasia-strategia mureni Venäjän ilmatilan sulkeuduttua. Helsinki-Vantaan lentokentän ympäristöstä katosi tuhansia työpaikkoja transit-liikenteen hiivuttua. Itä-Suomen matkailu ja rajakauppa ovat lähes pysähtyneet. Suomalaiset yritykset – erityisesti Fortum, Nokian Renkaat, Stora Enso ja Kesko – ovat joutuneet vetäytymään Venäjältä ja myymään miljardien eurojen omaisuuksia alihintaan tai menettäneet ne kokonaan.
Tämä ei näy yhtä selvästi BKT-luvuissa kuin energian hinnan nousu Keski-Euroopassa, mutta vaikutus kansallisvarallisuuteen ja yksittäisten alueiden työllisyyteen on poikkeuksellisen suuri.
Koronapandemian aikana Euroopan unionissa jaettiin satojen miljardien eurojen elpymisrahoitusta ennen kaikkea Etelä-Euroopan maille. Samalla moni näistä maista on edelleen haluton panostamaan puolustukseen tai tukemaan Ukrainaa samassa mittakaavassa kuin Pohjois- ja Itä-Euroopan maat.
Nyt olisi kohtuullista, että EU tunnustaisi myös Ukrainan sodan epäsymmetriset vaikutukset ja loisi mekanismin niiden maiden tueksi, jotka ovat menettäneet omaisuutta, strategisia elinkeinoja ja turvallisuuspoliittista puskuria. Solidaarisuus ei voi tarkoittaa vain Etelä-Euroopan elvyttämistä, vaan myös Suomen, Viron ja muiden rajamaiden tukemista. Suomi on juuri nostanut miljardin euron lainan Euroopan yhteisvelkarahastosta puolustushankintoja varten. Tätä voitaisiin tukea alhaisemmalla lainakorolla tai antaa anteeksi osa tästä lainapääomasta.
Lisäksi Suomen valtiojohdon tulisi ajaa tätä tavoitetta pontevammin. Suomen ei tarvitse tyytyä maksajan rooliin ja toivoa, että muut ymmärtävät tilanteemme. Jos emme itse pidä ääntä, kukaan muu ei tee sitä puolestamme.
Eurooppalainen turvallisuus on yhteinen, ja sen kustannukset ovat jakautuneet epätasaisesti. Sen pitäisi näkyä myös EU:n päätöksissä.
TIMO KALLIO
Inkoo
