LUKIJAMATKAT
Kun talven selkä ja pimein aika on vihdoinkin taittunut kevätauringon pilkahduksien myötä, on oiva hetki muistella menneitä matkoja ja suunnitella uusia.
Kirkkonummen Sanomien ja Aarrematkojen syksyinen lukijamatka suuntautui Gotlantiin, keskiaikaiseen helmeen Itämerellä. Ajankohta matkalle oli täydellinen, sää suosi ja suurimmat turistivirrat olivat laantuneet vilkkaan kesäkauden jälkeen.
Saaren ainoa virallinen kaupunki, keskiaikainen hansakaupunki Visby on ainutlaatuinen matkakohde, joka yhdistää historian, kulttuurin ja kauniit maisemat. Sen tunnelma, historialliset nähtävyydet ja vilkas tapahtumatarjonta tekevät siitä erinomaisen paikan vierailla.
Satu Holmlund
Raukit ovat Gotlannin rannikon ikonisia kalkkikivimuodostelmia.
Tutustuimme tähän ruusujen kaupunkiin heti Gotlantiin saavuttuamme opastetulla suomenkielisellä kävelykierroksella, jonka jälkeen majoituimme Best Western Strand -hotelliimme.
Yhteiseen matkaohjelmaan sisältyi myös kokopäiväretki Gotlannin pohjoispuolelle ja Fårön saarelle, jossa mm. kuuluisa elokuvaohjaaja Ingmar Bergman asui yli neljäkymmentä vuotta.
Satu Holmlund
Ruusut kuuluvat olennaisena osana Visbyhyn, myös syyskuussa.
Satu Holmlund
Sadevesikaivon kansi Gotlannin tyyliin.
Fårössä saimme nauttia kauniista maalaismaisemista ja keskiaikaisista kirkoista sekä nähdä vaikuttavia raukkeja, Gotlannin rannikon ikonisia kalkkikivimuodostelmia, jotka meri on muovannut vuosituhansien aikana.
Lisäksi vierailimme Lummelundan tippukiviluolassa, joka lukeutuu Gotlannin tunnetuimpiin luonnonnähtävyyksiin.
Satu Holmlund
Jykevät kiviset kehämuurit ja romanttiset ruusukujat ovat tehneet Visbystä Unescon maailmanperintökohteen.
Matkanteko paikasta toiseen sujui vaivattomasti Oy Kuljetusyhtiö Packalénin linja-autolla Bjarne Kanténin toimiessa luotettavana kuljettajana. Laivamatkat Turusta Tukholmaan ja Tukholmasta Helsinkiin seilasimme Viking Linen laivoilla. Ruotsin mantereelta Gotlantiin kuljimme puolestaan Nynäshamnin ja Visbyn väliä kulkevilla lautoilla.
Satu Holmlund
Kuljettajamme Bjarne Kantén luotsasi bussin lautalle kohti Fårötä.
Satu Holmlund
Visbyn puistot olivat viehättäviä paikkoja pysähtyä hetkeksi.
Gotlanninlammas on saaren ylpeydenaihe
Luonnoltaan Gotlanti on ainutlaatuinen. Kalkkikivinen maaperä heijastaa valoa tavalla, joka saa maiseman näyttämään eteläisemmältä kuin leveysaste antaisi odottaa. Katajapensaikot, kedot ja harmaat kivimuurit muodostavat saaren tyypillisen maiseman.
Visbyssä kulkija löytää itsensä rauhallisesta keskiaikaisesta kaupungista, jossa kapeat mukulakivikujat houkuttelevat kuljeskelemaan. Talojen pastellisävyiset julkisivut, ja ruusuköynnökset luovat romanttisen tunnelman.
Gotlanti ei kuitenkaan olisi Gotlanti ilman lampaita. Harmaavillainen gotlanninlammas on paitsi maisemallisesti tärkeä eläin, myös saaren ylpeydenaihe. Sen villasta valmistetaan laadukkaita tekstiilejä ja sen lihaa tarjoillaan paikallisissa ravintoloissa.
Satu Holmlund
Gotlanti ei olisi Gotlanti ilman lampaita. Harmaavillainen gotlanninlammas on paitsi maisemallisesti tärkeä eläin, myös saaren ylpeydenaihe.
Satu Holmlund
Visbyn itäinen portti.
Myös lukijamatkalaisten tuliaispussukoihin taisi sujahtaa yksi jos toinenkin gotlanninlampaan villasta valmistettu tuote.
Makean ystäviä saarella ilahduttaa sahramilla maustettu pannukakku, joka tarjoillaan kermavaahdon ja hillon kera. Syksyisin Gotlannissa etsitään tryffeleitä ja vietetään tryffelifestivaalia, saaren kalkkikivinen maaperä luo näet otolliset olosuhteet niiden kasvulle.
Satu Holmlund
Visbyn tuomiokirkko täytti viime vuonna 800 vuotta.
Satu Holmlund
Aarrematkojen Jenny Sirén toimi matkanjohtajana.
Satu Holmlund
Fåröstä löytyi erikoisia autovanhuksia.
Satu Holmlund
Ingmar ja Ingrid Bergmanin hauta Fårössä.
Satu Holmlund
Matkan aikana majoituimme UNSECOn maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Visbyssä, ja sen historiallisessa vanhassakaupungissa sijaitsevassa Best Western Strand -hotellissa.
Satu Holmlund
Gotlannin kirkot huokuvat historiaa.
Satu Holmlund
Kivipässi portinvartijana.
Satu Holmlund
Lummelundan tippukiviluola oli kiehtova vierailukohde.
Satu Holmlund
Kaupunkikävelyllä.
Satu Holmlund
Juomatauko Visbyn opastetulla kävelykierroksella tuli tarpeeseen, sillä syyskuussakin Gotlannissa oli helteinen sää.
Satu Holmlund
Visbyn ja Gotlannin maisemat ovat tuttuja myös elokuvista ja sarjoista. Mm. kaksi vahvaa fiktiivistä naishahmoa, Peppi Pitkätossu ja poliisi Maria Wern seikkailevat siellä. Viimeksimainitun sarjan kuvaukset olivat käynnissä hotellimme liepeillä lukijamatkan aikana.
MATKALLA MUKANA
SATU HOLMLUND
