RAASEPORISSA nuoret olivat kiivenneet radiomastoon. Poliisi kehottaa vanhempia keskustelemaan lapsien kanssa tästä erittäin riskialttiista toiminnasta. Kuvituskuva.
Jussi Salo
RAASEPORI
Riskialtista kiipeilyä radiomastossa RaaseporissaRAASEPORI
Poliisi sai 22.2. noin kello 13.15 tehtävän Raaseporiin alueelle, jossa sijaitsee radiomasto. Ilmoituksen mukaan kolme nuorta henkilöä on kiipeämässä mastoon. Partion vielä ollessa matkalla tehtäväpaikalle kolmikko laskeutui mastosta ja poistui paikalta jalan.
Alueen läheisyydestä poliisi tavoitti kaksi alle 15-vuotiasta poikaa. He kertoivat tulleensa toisesta kaupungista paikalle seuraamaan jonkun toisen henkilön sosiaalisessa mediassa suunnittelemaa haastetta, jonka tarkoituksena oli kiivetä mastoon.
Poliisi otti yhteyttä nuorten huoltajiin, jotka eivät olleet tietoisia nuorten olinpaikasta. Julkisrauhan rikkominen -rikosnimikkeellä selvitettävässä tapauksessa tutkitaan, ketkä mastolla todellisuudessa kävivät.
Poliisin mukaan korkeisiin rakennelmiin kiipeilyssä on kyse erittäin riskialttiista toiminnasta, josta poliisi kehottaa huoltajia keskustelemaan lasten kanssa. Mastojen tikkaat voivat olla erittäin liukkaita, ja rakenteista voi pudota herkästi. Esimerkiksi Tampereella joulukuussa 2025 tapahtunut kiipeämistilanne johti yhden henkilön kuolemaan.
Lasten ja nuorten kohdalla on syytä korostaa, että vaikka tarkoitus kiipeilyssä olisi leikkimielinen, kyseessä voi rikoksen lisäksi olla oman sekä kavereiden hengen ja terveyden vaara.
