Nuorille tulevai­suu­de­nuskoa

Erään nuo­ren piti val­mis­tua sai­raan­hoi­ta­jak­si tänä ke­vää­nä. Opin­not oli­vat lä­hes val­miit ja halu siir­tyä työ­e­lä­mään vah­va. Hän oli opis­kel­lut ah­ke­ras­ti ja suo­rit­ta­nut kurs­sit, mut­ta sil­ti val­mis­tu­mi­nen jäi odot­ta­maan it­se­ään. Syy­nä oli se, et­tei har­joit­te­lu­paik­kaa löy­ty­nyt.

Tämä nuo­ri ei ole poik­keus. Har­joit­te­lu­paik­ko­ja ei löy­dy, ke­sä­työ­pai­kat ovat ki­ven al­la ja val­mis­tu­mi­sen jäl­keen vas­tas­sa on yhä use­am­mal­la työt­tö­myys.

Nuo­ri­so­työt­tö­myys on nous­sut sie­tä­mät­tö­mäl­le ta­sol­le. Pe­rä­ti 74 000 al­le 30-vuo­ti­as­ta on vail­la työ­tä.

Moni nuo­ri te­kee kai­ken sen, mitä yh­teis­kun­ta on vuo­sien ajan kan­nus­ta­nut te­ke­mään. Opis­kel­laan, kou­lut­tau­du­taan, han­ki­taan osaa­mis­ta ja ra­ken­ne­taan val­miuk­sia työ­e­lä­mää var­ten. Sil­ti lii­an moni koh­taa ti­lan­teen, jos­sa ah­ke­ruus ei rii­tä avaa­maan ovia. Työ­ha­ke­muk­sia lä­he­te­tään kym­me­niä, jos­kus jopa sa­to­ja. Useim­mi­ten vas­tauk­sek­si saa hil­jai­suu­den.

Työt­tö­myys on nuo­ril­le epä­var­muut­ta, joka ulot­tuu kaik­kiin elä­män osa-alu­ei­siin. Se on lyk­kään­ty­viä suun­ni­tel­mia, vai­keuk­sia it­se­näis­tyä ja huol­ta toi­meen­tu­los­ta. Kun tu­le­vai­suut­ta ei pys­ty suun­nit­te­le­maan kuu­kaut­ta pi­dem­mäl­le, on vai­kea teh­dä suu­ria pää­tök­siä esi­mer­kik­si asu­mi­ses­ta tai per­heen pe­rus­ta­mi­ses­ta.

Pää­mi­nis­te­ri Or­pon hal­li­tuk­sen ai­ka­na nuor­ten epä­var­muus on va­li­tet­ta­vas­ti kas­va­nut. Sa­mal­la kun lap­si­per­he­köy­hyys on kas­va­nut ja pal­ve­luis­ta sääs­tet­ty, yhä use­am­pi nuo­ri ko­kee jää­vän­sä yk­sin ti­lan­tees­sa, jos­sa tu­kea tar­vit­tai­siin kaik­kein eni­ten.

Sik­si nuo­ril­le on luo­ta­va ai­to­ja mah­dol­li­suuk­sia pääs­tä kiin­ni työ­e­lä­mään. Kes­kus­tan esi­tys on nuor­ten ta­kuu­työ, jot­ta jo­kai­sel­le nuo­rel­le voi­daan tar­jo­ta työ­paik­ka koh­tuul­li­ses­sa ajas­sa val­mis­tu­mi­sen jäl­keen. Ta­kuu­työl­lä tu­et­tai­siin työl­lis­ty­mis­tä, ei työt­tö­myyt­tä. Nuo­ren oli­si siis mah­dol­lis­ta käyt­tää työt­tö­myys­tur­van­sa työl­lis­ty­mi­seen. Työ­e­lä­mään kiin­nit­ty­mi­nen ei saa jää­dä kiin­ni sii­tä, et­tei en­sim­mäis­tä mah­dol­li­suut­ta kos­kaan tule.

Mo­nes­sa suo­ma­lai­ses­sa ko­dis­sa kan­ne­taan nyt huol­ta. Van­hem­mat ja iso­van­hem­mat miet­ti­vät, mi­ten hei­dän nuo­ren­sa pär­jää­vät. Nuo­ri miet­tii, löy­tyy­kö töi­tä. Van­hem­pi miet­tii, mi­ten aut­taa. Huo­li yh­dis­tää use­am­pia su­ku­pol­via.

Jo­kai­sel­la nuo­rel­la pi­täi­si ol­la oi­keus us­koa sii­hen, et­tä kou­lu­tus joh­taa työ­hön, työn­te­ko pa­rem­paan tu­le­vai­suu­teen ja et­tä yh­teis­kun­ta sei­soo rin­nal­la sil­loin, kun elä­mä ei kul­je suun­ni­tel­mien mu­kaan.

Suo­men suun­ta voi­daan vie­lä muut­taa. Yh­teis­kun­tam­me yk­si tär­keim­mis­tä teh­tä­vis­tä on var­mis­taa, et­tei yk­si­kään nuo­ri jää odot­ta­maan tu­le­vai­suut­taan sul­je­tun oven taak­se.

ANT­TI KAIK­KO­NEN

Kir­joit­ta­ja on kan­sa­ne­dus­ta­ja ja Kes­kus­tan pu­heen­joh­ta­ja.