PEDERSINSUORAN osayleiskaava-alueen rajaus. Uuden eritasoliittymän lähialuetta tutkitaan hankkeessa kaupan ja yritystoiminnan alueena, mikä merkitsisi Munkinmäen ja Abrasinmäen kaupan keskittymän laajenemista kantatien eteläpuolelle.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Pedersinsuoran osayleiskaava käsittelyyn
KIRKKONUMMI
Muutos Kirkkonummen kaavoitusohjelmaan, jossa Pedersinportin asemakaavan sijaan laaditaan Pedersinsuoran osayleiskaava on kuntakehityslautakunnan käsittelyssä torstaina 10.9.
Lautakunnalle ehdotetaan, että se ehdottaa edelleen kunnahallitukselle Kirkkonummen kaavoitusohjelmaa koskevan muutoksen hyväksymistä, jonka mukaan Pedersinportin asemakaavan sijaan laaditaan Pedersinsuoran osayleiskaava.
Lisäksi ehdotetaan, että Pedersinsuoran osayleiskaavan hankekortti liitetään kaavoitusohjelmaan.
Hanke käsittää Kirkkonummen kuntakeskuksen länsipuolella kantatien 51 yleissuunnitelmaan kuuluvan alueen, jossa kantatie 51(Länsiväylä) toteutetaan nykyisen tielinjan eteläpuolelle maaperältään vakaammalle sijainnille. Tämän seurauksena nykyinen tieyhteys muutetaan kantatien rinnakkaistieksi.
Kuntakeskuksen läheisyyteen toteutetaan uusi Pedersinportin eritasoliittymä kantatielle. Uudenmaan elinvoimakeskus vastaa yleissuunnitelman laatimisesta ja sen on tarkoitus valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä.
Läntinen sisääntuloväylä kuntakeskukseen
Toteuduttuaan Pedersinportin eritasoliittymän kautta syntyy kuntakeskuksen toinen, läntinen sisääntuloväylä mahdollistaen Abrasintien ja Munkinmäentien kautta sujuvan yhteyden kuntakeskuksen palveluihin asemanseudulle suunniteltavan Rantaradan alittavan katuyhetyden kautta. Niin ikään uusi eritasoliittymä palvelee myös Kolsarin alueen asukkaita.
Kaupan keskittymä laajenemassa kantatien eteläpuolelle
Pedersinportin eritasoliittymän lähialuetta tutkitaan hankkeessa kaupan ja yritystoiminnan alueena, mikä merkitsisi Munkinmäen ja Abrasinmäen kaupan keskittymän laajenemista kantatien eteläpuolelle.
Kantatien yleissuunnitelman laatiminen edellyttää Pedersin suoran osayleiskaavan laatimista, jotta suunnitelma voidaan hyväksyä Traficomissa. On kunnan edun mukaista edistää yleissuunnitelman hyväksymistä, jotta Uudenmaan vilkasliikenteisin kaksiajoratainen tieosuus voidaan rakentaa nelikaistaiseksi moottoriliikennetieksi.
Toteuduttuaan tiehanke vahvistaa kunnan elinvoimaa, mutta ennen kaikkea yleissuunnitelma tähtää liikenneturvallisuuden merkittävään parantamiseen.
Elinvoiman edellytyksiä vahvistaa myös osayleiskaavan kautta linjattava uusi voimalinja Masalasta Pikkalanlahden ja Kantvikin suunnille.
