SIUN­TIO

Es­pe­ri Hoi­va­ko­ti Sig­ri­din 100-vuo­ti­aal­la asuk­kaal­la on us­ko­mat­to­mia ko­ke­muk­sia ja vii­sai­ta nä­ke­myk­siä.

"On­han se sata vuot­ta ai­ka hie­no jut­tu, kun se omal­le koh­dal­le sat­tuu", to­te­aa Es­pe­ri Hoi­va­ko­ti Sig­ri­din asu­kas Tai­mi, jon­ka täyt­ti pyö­rei­tä 5.9.2025.

Huit­ti­siin kuu­lu­vas­sa Vam­pu­las­sa syn­ty­nyt Tai­mi kas­voi vii­si­lap­si­ses­sa per­hees­sä. Yh­te­nä van­him­mis­ta hä­nen teh­tä­väk­seen osui usein huo­leh­tia nuo­ris­ta si­sa­ruk­sis­taan. As­ka­rei­siin kuu­lui myös per­heen leh­män lyp­sä­mi­nen. Li­säk­si Tai­mi aut­toi rää­tä­li­nä toi­mi­nut­ta äi­ti­ään.

"Mie­hen pu­kua käy­tiin so­vit­ta­mas­sa kol­me ker­taa, ja mat­ka piti tait­taa pol­ku­pyö­räl­lä maa­seu­dun hiek­kai­sia tei­tä pit­kin", Tai­mi muis­te­lee. "Myö­hem­min vaa­te­te­ol­li­suu­den myö­tä rää­tä­lin työt lop­pui­vat, kun tar­peek­si so­pi­van val­mis­vaat­teen sai yh­del­lä so­vi­tus­ker­ral­la kau­pas­ta."

Hie­man van­hem­pa­na Tai­mi työs­ken­te­li pu­he­lun­vä­lit­tä­jän am­ma­tis­sa, joka se­kin ka­to­si au­to­ma­ti­soin­nin myö­tä. Nuo­res­ta saak­ka ah­ke­roi­nut Tai­mi ker­too naut­ti­neen­sa työn te­ke­mi­ses­tä.

"Ai­ka­han tu­lee ka­ma­lan pit­käk­si, jos ei tee mi­tään", hän to­te­aa.

Lapsuus sota-aikana ja nyt

Sota-ajan Tai­mi muis­taa hy­vin. Hän on py­sy­nyt ajan ta­sal­la Uk­rai­nan ta­pah­tu­mis­ta ja to­te­aa, et­tä sa­mal­la ta­val­la sota al­koi ai­koi­naan Suo­mes­sa­kin. Vam­pu­lan naa­pu­ri­kun­ta on Sä­ky­lä, jos­sa toi­mi tal­vi­so­dan ai­ka­na Suo­men il­ma­voi­mien len­to­tu­ki­koh­ta. Py­hä­jär­ven jääl­lä si­jait­si myös vä­li­ai­kai­nen len­to­kent­tä. 14-vuo­ti­aa­na Tai­mi näki, kuin­ka lii­an hei­kol­le jääl­le las­keu­tu­nut so­ta­ko­ne up­po­si jär­veen.

"Mi­nut oli lä­he­tet­ty asi­oil­le, ja kun pa­la­sin ko­tiin ker­to­maan nä­ke­mäs­tä­ni, ei ku­kaan us­ko­nut mi­nua", Tai­mi muis­te­lee. "14-vuo­ti­as on vie­lä pik­ku­tyt­tö, ja ker­to­maa­ni pi­det­tiin lap­sen hö­pi­nöi­nä."

Myö­hem­min ta­pah­tu­nees­ta uu­ti­soi­tiin ra­di­os­sa, ja Tai­min ker­to­mus vah­vis­tui.

Tai­mi on sil­ti it­se­kin sitä miel­tä, et­tä 14-vuo­ti­as on vie­lä lap­si. Hä­nen mie­les­tään ny­ky­ään ai­kuis­tu­taan lii­an nuo­re­na. Sel­lai­ses­sa iäs­sä, jos­sa ei vie­lä kes­te­tä ai­kui­suu­den mu­ka­naan tuo­maa vas­tuu­ta.

"Sii­nä men­nään pie­leen, ja mo­nen nuo­ren elä­mä me­nee huk­kaan", hän to­te­aa.

Tai­min mie­les­tä las­ten te­ke­mi­siä pi­täi­si val­voa en­tis­tä pa­rem­min – muu­ta­ma vuo­si pa­rem­paa val­von­taa te­ki­si jo pal­jon. Nuor­ten tu­li­si it­se­kin suh­tau­tua per­hee­seen­sä kun­ni­oit­ta­vam­min ja ky­syä van­hem­mil­taan use­am­min neu­voa vä­lin­pi­tä­mät­tö­män minä kyl­lä tie­dän -asen­teen si­jaan.

Päivä kerrallaan

Tai­mil­le it­sel­leen elä­mäs­sä tär­kein­tä on per­he – lap­set ja lap­sen­lap­set. Hän on elä­nyt suu­ren osan elä­mäs­tään Es­poos­sa nyt jo edes­men­neen kar­ja­lais­mie­hen­sä kans­sa. Tois­sa vuon­na hän muut­ti Siun­ti­oon, Es­pe­ri Hoi­va­ko­ti Sig­ri­diin, jos­sa ker­too viih­ty­vän­sä hy­vin.

"Ty­tär asuu Es­pan­jas­sa, mut­ta poi­ka ihan täs­sä muu­ta­man mi­nuu­tin mat­kan pääs­sä", Tai­mi ker­too.

Su­ku­lais­ten vie­rai­lu­jen li­säk­si Tai­mi naut­tii ny­ky­ään jump­pa­tuo­ki­ois­ta ja lu­ke­mi­ses­ta. Van­hat lem­pi­har­ras­tuk­sen­sa – kuo­ro­lau­lun ja ru­non­lau­sun­nan – hän on jou­tu­nut jät­tä­mään taak­se, sil­lä ää­ni­huu­let ei­vät enää kes­tä. Hän toi­voo voi­van­sa säi­lyt­tää nä­kön­sä mah­dol­li­sim­man kau­an ky­e­täk­seen lu­ke­maan.

"Lää­kä­ri sa­noi kak­si vuot­ta sit­ten, et­tä tu­len so­keu­tu­maan", Tai­mi ker­too. "Ja kos­ka olen me­net­tä­mäs­sä myös kuu­lo­ni, ei ää­ni­kir­jo­jen­kaan kuun­te­le­mi­nen on­nis­tu."

Vaik­ka luo­pu­mi­ses­sa on­kin to­tu­tel­ta­vaa, on Tai­min elä­mä­na­sen­ne po­si­tii­vi­nen. En­tä sit­ten tu­le­vai­suu­den suun­nit­te­lu?

"Mi­täs täs­sä enää sa­ta­vuo­ti­as suun­nit­te­lee, muu­ta kuin me­nee mu­ka­na vain," Tai­mi nau­rah­taa. "Päi­vä ker­ral­laan."