Jussi Salo
LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUE
Paremman, ihmisläheisemmän hoidon puolestaTavoitteena on, että jokainen saa oikeaa hoitoa oikeaan aikaan, kohtuullisen matkan päässä ja yhdenvertaisesti sekä suomeksi että ruotsiksi. Meidän on parannettava ennaltaehkäisyä ja tarjottava tarvittava tuki, hoito ja hoiva jo varhaisessa vaiheessa. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä hyvinvointialueilla on hoitoon pääsyn parantaminen. Ratkaisuja, joihin meidän on keskityttävä, on monia.
Henkilökunnan tulee voida käyttää mahdollisimman suuri osa työajastaan asiakas- ja potilastyöhön. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan lääkärit, sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät käyttävät keskimäärin 3 tuntia ja 14 minuuttia työajastaan kirjaamiseen. Vaikka kirjaaminen on erittäin tärkeää, siihen käytettävää aikaa on vähennettävä. Tässä esimerkiksi tekoäly on osa ratkaisua.
Digitaalisia ratkaisuja ja teknologiaa on kehitettävä ja hyödynnettävä työvälineinä ja täydentävänä osana. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on edelläkävijä tekoälyn hyödyntämisessä, ja tätä meidän on jatkettava.
Hyvinvointialueellamme olemme myös hyvällä tiellä omalääkärimallien käyttöönotossa. Tutun ammattilaisen antama hoito luo turvaa. Hoidon jatkuvuus ja pysyvät kontaktit ovat potilaalle tärkeitä. Kiinteä ja henkilökohtainen yhteys tukee myös kielellisten oikeuksien toteutumista – on hyvät edellytykset tuoda yhteen asiakkaat ja henkilökunta, jotka puhuvat samaa kieltä. Olen tehnyt aloitteen tiekartan laatimisesta selkeillä tavoitteilla, esimerkiksi että vuonna 2026 tietyllä prosenttiosuudella väestöstä on oltava nimetty omalääkäri. Meidän on kunnianhimoisesti jatkettava työtä omalääkäri- ja omatiimimallien toteuttamiseksi.
Potilaan ja asiakkaan tulee olla keskiössä – tämä tarkoittaa myös liikkuvien ratkaisujen hyödyntämistä. Työtä paremman, ihmisläheisemmän hoidon puolesta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on jatkettava!
ANITA WESTERHOLM, RKP
Aluevaltuutettu ja kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella
