PRYSMIANIN kaapelinvalmistustorni Pikkalassa Kirkkonummella. ©teemu@twelve.fi
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Prysmianin uusi 185-metrinen kaapelitorni vihittiin tuotantokäyttöönKIRKKONUMMI
Maailman suurin kaapelivalmistaja Prysmian ilmoitti vuosina 2022 ja 2023 suurinvestoinneista Pikkalassa sijaitsevan kaapelitehtaansa tuotantokapasiteetin kasvattamiseen. Investointien kokonaisarvo nousi kaikkiaan yli 240 miljoonaan euroon, ja siihen kuuluu uusi, 185 metriä korkea kaapelitorni, jonka avajaisia vietettiin tehtaalla 14.5. Koko tehdasinvestoinnin valmistuessa tehtaan valmistuskapasiteetti yli kaksinkertaistuu.
Suomen korkein rakennus
Kaapelitornin rakennushanke on ollut erityisesti Suomen oloissa monin tavoin poikkeuksellinen.
”Torni on tällä hetkellä Suomen korkein rakennus, ja sen rakentaminen eteni samanaikaisesti useiden uusien tehdastilojen rakentamisen kanssa. Kaikki tämä toteutettiin tehtaan normaalin tuotantotoiminnan jatkuessa keskeytyksettä. Hanke on vaatinut laajamittaista ja tehokasta koordinointia”, Pikkalan Transmission-liiketoiminnan operatiivinen johtaja Topi Loimu kertoo.
Rakentamisen aikana jouduttiin turvautumaan myös epätavanomaisiin ratkaisuihin.
”Tuotantoteknologia oli nostettava torniin yläkautta, kerros kerrokselta rakentamisen edetessä. Lisäksi kaapelitornin tuotantolinjat edellyttävät rakennukselta poikkeuksellista vakautta: koko 185 metrin korkeudelta torni saa huojua korkeintaan 20–30 millimetriä, Loimu toteaa.
Investoinnin taustalla Pikkalan valmistusosaaminen ja maailman energiamurros
Pikkalan tehdas on Prysmian konsernin kansainvälinen osaamis- ja tuotekehityskeskus suurjännitteisissä XLPE-merikaapeleissa. Uusi kaapelitorni edustaa kaapelinvalmistuksen edistyksellisintä teknologiaa ja mahdollistaa entistä vaativampien suurjännitekaapeleiden valmistuksen entistä tehokkaammin. Tornissa on kaksi pystysuoraa vulkanointilinjaa, joissa tapahtuu suurjänniteisten merikaapeleiden eristys.
Investointikokonaisuudella Prysmian vastaa globaalin energiamurroksen ja siihen liittyvän teknologian vauhdittamaan maa- ja merikaapeleiden kysynnän rajuun kasvuun. Pikkalassa valmistettuja suurjännitekaapeleita käytetään laajasti muun muassa suurten merituulivoimapuistojen sähkönsiirtoon Suomen ja Pohjois-Euroopan alueilla. Suurjännitekaapeleiden globaalin markkinan odotetaan jatkavan kiihtyvää kasvuaan.
”Pikkalan tehdas on globaalisti yksi konsernin huipputeknisistä osaamiskeskuksesta, jonka valmistamia suurjännitteisiä meri- ja maakaapeleita käytetään laajasti esimerkiksi tuulivoimapuistoissa sekä mannertenvälisessä energiansiirrossa. Investointimme Pikkalan tehtaalle on suora investointi vihreään siirtymään ja tukee uusiutuvan energian käyttöönottoa. Investointi vahvistaa entisestään Pikkalan tehtaan strategista merkitystä, ja sitä pidetään jo nyt Prysmian-konsernin energiasiirtymän lippulaivatehtaana”, sanoo konsernin Transmission liiketoiminnan johtaja Raul Gil Boronat.
Pikkalan tehdas merkittävä tekijä myös Nordics-alueella
"Pikkalan tehdas on keskeinen strateginen solmukohta myös Suomen ja koko Nordics-liiketoimintamme eli Pohjoismaiden ja Baltian alueen energiasiirtymälle. Tehtaan ainutlaatuinen kyky tuottaa sekä maailmanluokan suurjännitemaa- ja merikaapeleita että kattavaa valikoimaa keskijännite- ja pienjänniteratkaisuja vahvistaa Prysmianin asemaa alueen luotettavimpana kumppanina käyttövarmojen sähköverkkojen rakentamisessa", toteaa Prysmian Nordics-alueen toimitusjohtaja Salli Hara.
Kaapelitornin pääurakoitsijana toimi YIT, erikoisrakennuksen vaatimukset täyttävän hissin toimitti Kone ja tuotantolinjan kaluston Maillefer Finland.