KIRKKONUMMEN kunta on julkaisemassa toimintaohjeet sähköpotkulautaoperaattoreille. Ohjeet tulevat voimaan 1.6.2025. Kuvassa jalkakäytävälle pysäköity sähköpotkulauta.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Sähköpotkulautojen operaattoreille toimintaohjeetKIRKKONUMMI
Kirkkonummen kunta on julkaisemassa toimintaohjeet sähköpotkulautaoperaattoreille. Yhdyskuntatekniikan lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan torstaina 15.5.
Kootuilla toimintaohjeilla pyritään kehittämään ja ohjaamaan yhteistyötä kunnan ja eri toimijoiden välillä.
Ohjeiden tarkoitus on selkeyttää sähköpotkulautojen vuokraustoiminnan pelisääntöjä kunnassa ja edistää turvallista, kestävää ja kaupunkikuvaa kunnioittavaa toimintaa. Ohjeessa esitetään keskeiset periaatteet, vaatimukset ja menettelytavat, joita kunta edellyttää noudatettavaksi sähköpotkulautojen sijoittamisessa, käytössä ja ylläpidossa.
Ohje on suunnattu kaikille sähköisen liikkumisen operaattoreille, jotka jo toimivat tai tulevat toimimaan Kirkkonummen kunnan alueella. Palvelun tuottaja eli operaattori vastaa siitä, että kunnan määrittelemät ehdot toteutuvat.
Ohjetta voidaan soveltaa myös muiden kunnan alueella liikkumis- ja kuljetuspalveluita järjestävien toimijoiden (kaupunkipyörät, autonomiset pienkuljetusvälineet ns. ruokarobotit tms.) toiminnan ohjaamisessa.
Toimintaohjeissa määritetään toimijoiden operointikauden pituudesta, pysäköinnin rajoitteista, nopeusrajoituksista, työmaa-alueiden läheisyyden erityisistä huomioitavista seikoista sekä kunnan oikeudesta siirtää vaaraa aiheuttavat kulkuvälineet.
Ohjeistuksen avulla Kirkkonummen kunta pyrkii ennakoimaan ja hallitsemaan mikroliikkumisen vaikutuksia sekä luomaan yhtenäiset, reilut ja läpinäkyvät toimintaperiaatteet kaikille toimijoille. Näin varmistetaan, että uudenlaiset liikkumispalvelut kehittyvät hallitusti ja yhteensopivasti kunnan tavoitteiden kanssa.
Useita vaatimuksia operaattoreille
Kunta velvoittaa operaattoreita pitämään aloituspalaverin kunnan kanssa ennen toiminnan aloittamista. Aloituspalavereja tulee pitää lisäksi jokaisen operointikauden alussa.
Sähköpotkulautojen kaluston on oltava turvallista, laadukasta ja kaupunkiympäristöön soveltuvaa. Potkulautojen tulee täyttää voimassa olevat tekniset vaatimukset ja turvallisuusstandardit, ja niiden on oltava hyväkuntoisia sekä säännöllisesti huollettuja.
Yleinen ohjeistus sähköpotkulautojen operointikaudeksi Kirkkonummen kunnan alueella on 1.4.–31.10. Sähköpotkulaudat tulee kerätä pois yleisiltä alueilta operointikauden päättymispäivämäärään mennessä.
Pysäköintiä tulee valvoa geoaitauksin
Kunnassa ei tällä hetkellä ole käytössä erikseen merkittyjä pysäköintialueita sähköpotkulaudoille, mutta kunta voi jatkossa osoittaa tällaisia alueita tarpeen mukaan. Kunnalla on oikeus perustellusti määrittää pysäköintikieltoalueita omistamillaan yleisillä alueilla. Operaattoreiden tulee rajata (nk. geoaitaus) pysäköintikieltoalueet sovelluksessa niin, että sähköpotkulaudan käyttäjä saa sanktion sääntöjen vastaisesta pysäköinnistä.
Pysäköinti on kielletty ainakin keskustan juna-aseman alikulkutunnelissa sekä keskustan torilla. Kieltoalueet ovat samat kaikille operaattoreille. Kunnan asettamien pysäköintikieltoalueiden jättäminen merkkaamatta sovellukseen voidaan katsoa yleisen alueen luvattomaksi käyttämiseksi. Operaattorin on seurattava kaikkien kulkuvälineidensä sijaintia päivittäin ja siirrettävä
viipymättä vaaraa tai välitöntä haittaa aiheuttavat kulkuvälineet.
Kunnalla on oikeus suorittaa sähköpotkulaudalle tai muulle vastaavalle kulkuneuvolle lähi- tai varastosiirto, jos kulkuneuvo aiheuttaa välitöntä vaaraa. Jokaisesta yksittäisestä siirrosta
tehdään erillinen valituskelpoinen päätös.
Maksiminopeus 25km/h, yöaikaan 15 km/h
Sähköavusteisesti tai sähköllä liikkuvien mikroliikkumiseen käytettävien kulkuneuvojen maksiminopeus on 25 km/h. Kunnalla on oikeus säännellä nopeusrajoituksia myös maksiminopeusrajoitusta matalammaksi. Kirkkonummen kunnan alueella sähköpotkulautojen nopeusrajoitus päivisin on 25 km/h ja yöaikaan (00–05) kunta laskee nopeusrajoituksen 15 kilometriin tunnissa.
Ohjeiden on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2025.