SEURAKUNTATALON purkuluvan asian esittelijä ja valmistelija vaihtuvat esteellisyysepäilyn takia. Purkuluvan käsittelyä jatketaan rakennus- ja ympäristölautakunnan seuraavassa kokouksessa.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Seurakuntatalon purkuluvan käsittelyssä uusi käänneKIRKKONUMMI
Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan piti päättää kokouksessaan tiistaina 24.2. vastauksesta Kirkkonummen seurakuntayhtymän tekemään oikaisuvaatimukseen seurakuntatalon purkuluvan osittaisesta epäämisestä. Kunnan myöntämässä purkuluvassa annettiin lupa purkaa seurakuntatalo vain osittain ja Juha Leiviskän suunnitteleman laajennusosan purkulupa evättiin. Seurakunta teki asiasta oikaisuvaatimuksen, jossa vaadittiin kunnan päätöksen kumoamista siltä osin kun purkamislupa oli hylätty ja että seurakuntatalolle on myönnettävä purkulupa. Lautakunnan esityslistalla lautakunnalle esitettiin seurakunnan oikaisuvaatimuksen hylkäämistä.
Lautakunta päätti kokouksessaan, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi viranhaltijan mahdollisen esteellisyyden vuoksi. Asian käsittelyä jatketaan toisen viranhaltijan valmistelemana ja esittelemänä ja asia tuodaan lautakunnan seuraavaan kokoukseen. Asiaa on esitellyt ja valmistellut tähän saakka lupa-arkkitehti Arja Sihvola, jolle kuuluvat kunnan verkkosivujen mukaan suojeltuihin rakennuksiin liittyvät lupa-asiat ja katselmukset.
Lautakunnan seuraava kokous pidetään 24.3.
