Jussi Salo
PALOKANGAS
Seurakuntavaalissa ratkaistaan kirkon tulevaisuus
Kirkkonummi-päivillä kävin torilla monia keskusteluja lähestyvän seurakuntavaalin merkityksestä. Seurakunnan jäsenillä on kasvava huoli, mihin suuntaan kirkkoa ollaan viemässä. Kirkon edustamia perinteisiä arvoja murretaan pala palalta ideologioilla, jotka eivät perustu Raamatun ilmoitukseen luomistyöstä ja kristillisestä ihmiskäsityksestä. Kirkolliskokouksen viralliset päätökset ja kirkkolain säädökset kyseenalaistetaan tavalla, jota ei ole aiemmin nähty evankelisluterilaisen kirkon piirissä.
Näiden syiden takia olemme perustaneet Kirkkonummen suomenkielisen seurakunnan seurakuntavaaliin uuden valitsijayhdistyksen ”Kristillisten ydinarvojen puolesta”. Puolustamme siis niitä turvallisia arvoja, jotka ovat kantaneet Suomea ja suomalaisia vuosikymmenien ajan. Olemme ihmisinä tavallisia kristittyjä, mutta pidämme kiinni kristillisistä perusarvoista. Emme sitoudu puolueisiin, vaan toimimme epäpoliittisesti.
Seurakunta on meille hengellinen koti – avoin kaikille, mutta ei kaikelle. Toimintatavat voivat muuttua, ei oppi. Jokainen ihminen on Jumalan luomana erityisen arvokas. Luotamme kristilliseen ihmiskäsitykseen ja avioliittoon miehen ja naisen välillä. Haluamme olla ihmisläheisiä, emme ihmiskeskeisiä. Arvostamme vapaaehtoistyötä, rukousta, lähetystyötä ja diakoniaa. Arvojemme mukaisesti kirkossa toimivat järjestöt ja herätysliikkeet vahvistavat seurakunnan toimintaa.
Seurakuntavaalit ovat 15.11.2026 ja ehdokasasettelu päättyy jo 15.9. Nyt on loppusuora tulla mukaan ehdokkaaksi uuteen valitsijayhdistykseen.
Rohkaisemme lähtemään mukaan – juuri Sinua!
JUKKA PALOKANGAS
Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsen
Seurakunnan kiinteistölautakunnan puheenjohtaja
