Shakespeare jälleen Masalan nuori­so­te­at­te­rissa

TE­AT­TE­RI

Ma­sa­lan Nuo­ri­so­te­at­te­ri jat­kaa ke­vään oh­jel­mis­toa klas­sik­ko­te­ok­sel­la. Huh­ti­kuus­sa en­si-il­tan­sa saa Wil­li­am Sha­kes­pe­a­ren Ku­ten ha­lu­at­te.

To­den­nä­köi­ses­ti vuo­sien 1598 ja 1600 vä­li­se­nä ai­ka­na kir­joi­tet­tu Ku­ten ha­lu­at­te, on Sha­kes­pe­a­ren ken­ties edis­tyk­sel­li­sin näy­tel­mä. Sen tee­mat oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta, rak­kau­des­ta, su­ku­puo­les­ta ja va­pau­des­ta ovat kiin­nos­ta­via ai­hei­ta vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä, 400 vuot­ta myö­hem­min. “Ku­ten ha­lu­at­te on var­si­nai­nen run­sau­den sar­vi. Se on pai­koin hul­vat­to­man haus­ka ja pai­koin to­del­la kos­ket­ta­va. Se on­nis­tuu sa­no­maan jo­tain kes­keis­tä ih­mi­se­lä­mäs­tä,” ker­too näy­tel­män oh­jaa­ja Mai­ja Lau­ri. “Väis­tä­mä­tön muu­tos, ja sel­viy­ty­mi­sen eli­neh­to eli muu­tok­sen hy­väk­sy­mi­nen ja sii­hen so­peu­tu­mi­nen. Sen ää­rel­lä ih­mis­kun­ta on täl­lä het­kel­lä enem­män kuin kos­kaan. Näy­tel­män uto­pis­ti­nen met­sä, jos­sa so­vin­to ja rak­kaus ovat maa­gi­ses­ti läs­nä on jo­tain, joka tun­tuu nyt to­del­la loh­dul­li­sel­ta.”

Nuoret näyttelijät tarinan tulkkeina

NARRI (Anniina Kelkka). Kuva: Emilia Pasanen

Jussi Salo

Te­at­te­ri­ryh­mä Ma­ja­kan va­lon tul­kit­se­ma­na Ku­ten ha­lu­at­te esit­te­lee kak­si hy­vin eri­lais­ta maa­il­maa. Tiu­kan ja ra­jal­li­sen hert­tu­an ho­vin, sekä pyör­ryt­tä­vän Ar­de­nin met­sän. Kar­ko­te­tut ser­kuk­set Ro­sa­lin­da ja Ce­lia koh­taa­vat met­säs­sä mo­nen­kir­ja­via hah­mo­ja, löy­tä­vät it­ses­tään uu­sia puo­lia sekä tie­ten­kin, mo­nen muun met­säs­sä asu­van ta­voin, ra­kas­tu­vat pää­tä­pah­kaa. Ce­li­aa näyt­te­le­vä Kie­lo Ket­tu­nen myön­tää, et­tä hän ei ol­lut aluk­si in­nois­saan saa­mas­taan roo­lis­ta tai näy­tel­mäs­tä. “Oli­sin alun­pe­rin ha­lun­nut Nar­rin roo­lin. Tun­tui, et­tä Ce­lia ei oi­kein ole osa­na koh­tauk­sia vaan vain sii­nä. Mut­ta pro­ses­sin ai­ka­na olen pääs­syt it­se imp­ro­a­maan ja ra­ken­ta­maan hah­moa. Ce­lia on tosi hyvä ka­ve­ri ja ra­kas­taa Ro­sa­lin­daa tosi pal­jon ja mä­kin ra­kas­tan mun ka­ve­rei­ta,” Ket­tu­nen ker­too. “Me ol­laan mo­lem­mat myös tosi sar­kas­ti­sia.”

Hul­lun­ku­ris­ta Nar­ria näyt­te­le­vä An­nii­na Kelk­ka, tuli mu­kaan te­at­te­ri­ryh­mään vas­ta myö­hem­min har­joi­tus­kau­del­la. “Sain kum­mal­li­sen pu­he­lun sii­tä kuin­ka nar­rin hah­mol­la on oma suun­ta, omat ta­voit­teet jot­ka ovat näy­tel­män ul­koi­sia, et­tä suun­ta on sel­vä mut­ta epä­sel­vä ja me­taa me­tan ja ylei­sö­kon­tak­tin pääl­le. Niin mon­ta puol­ta ja la­va­oh­jee­na on vain yri­tä kaik­kea ja tee kaik­kea kun­nes ylei­sö kyl­läs­tyy ja jat­ka seu­raa­van asi­an sää­tä­mis­tä,” Kelk­ka ana­ly­soi hah­mo­aan. “Kai­kil­la näy­tel­män hah­moil­la on ta­voit­teet ja tus­kat, mut­ta kai­kil­la on oma tapa saa­vut­taa ne ja se kieh­too mi­nua suu­res­ti. Jo­kai­sel­la hah­mol­la vai­kut­taa ole­van kak­sin­tais­te­lu oman pään­sä si­säl­lä, mie­li­a­la, ta­voit­teet ja tun­teet muut­tu­vat se­kun­nin mur­to-osas­sa. Luu­len tie­tä­vä­ni mi­hin suun­taan näy­tel­mä me­nee mut­ta en tie­dä mi­ten sin­ne pää­dy­tään. Hah­mo­ni sä­ke­nöi spon­taa­nia ja ää­ret­tö­män po­si­tii­vi­sia tun­nel­mia ai­van ku­ten odo­tuk­se­ni näy­tel­mäs­tä.”

Mai­ja Lau­ri­kin ker­too, et­tä har­joi­tus­kau­den ai­ka­na an­toi­sin­ta on ol­lut seu­ra­ta, mi­ten nuo­ret näyt­te­li­jät ovat heit­täy­ty­neet roo­lei­hin­sa ja te­ok­sen maa­il­maan. “Täs­sä te­ok­ses­sa on mah­dol­li­suus ir­ro­tel­la. Hah­mot ovat hy­vin kir­joi­tet­tu­ja, ne ovat mo­ni­syi­siä ja niis­sä riit­tää näy­tel­tä­vää.”

Tunnelmat Masalan maagisessa metsässä

Ma­ja­kan va­lon Ku­ten ha­lu­at­te kat­so­es­sa voi myös suu­rem­pi Sha­kes­pe­a­re fani huo­ma­ta ole­van­sa pen­kin reu­nal­la. Vaik­ka teks­ti ja ta­ri­na oli­si tut­tu, niin näyt­tä­vät miek­kai­lut, spek­taak­ke­li­mai­nen pai­ni­tais­te­lu sekä suu­reel­li­set la­vas­teet, saa­vat jän­nit­tä­mään mitä seu­raa­vak­si ta­pah­tuu. “An­toi­sin­ta ovat ol­leet ne het­ket, kun olem­me ko­keil­leet jo­tain ai­van äly­tön­tä ide­aa ja sii­tä on seu­ran­nut jo­tain yl­lät­tä­vää”, Mai­ja Lau­ri ker­too. An­nii­na Kelk­ka on sa­maa miel­tä. “Pro­ses­si ei voi­si ol­la pa­rem­pi ja sen tar­jo­aa mi­nul­le iha­na, haus­ka ja eri­tyi­sen ää­ne­käs ryh­mä­ni. Oh­jaa­ja, jol­la on fake it till you make it asen­ne, joka aut­taa it­se­ä­ni pus­ke­maan ti­lan­teen ää­rim­mil­leen. Ja näy­tel­mä, jos­ta löy­tyy joka ker­ral­la uu­si puo­li.”

Myös aluk­si skep­ti­nen Kie­lo Ket­tu­nen ker­too ole­van­sa in­nois­saan näy­tel­mäs­tä ja tu­le­vas­ta esi­tys­kau­des­ta. “Näy­tel­mäs­sä on niin iha­nia mo­no­lo­ge­ja, kyy­ne­leet tu­lee joka ker­ta. Se on iha­nas­ti pu­vus­tet­tu, iha­nas­ti la­vas­tet­tu ja vaik­ka en ole vie­lä­kään Sha­kes­pe­a­res­ta niin in­nois­sa­ni, niin oon tosi on­nel­li­nen sii­tä mitä me ol­laan teh­ty. Kan­nat­taa tul­la kat­to­maan,” hän li­sää.

Ku­ten ha­lu­at­te on vas­ta­koh­tien näy­tel­mä. Kau­pun­ki ja met­sä, vel­vol­li­suu­det ja va­pau­det, rak­kaus ja re­a­lis­mi. Näy­tel­mä ko­ros­taa asi­oi­den mo­ni­muo­toi­suut­ta sekä ih­mi­se­nä ole­mi­sen sy­vim­piä ilo­ja ja tus­kia. “Mei­dän Ku­ten ha­lu­at­te on ta­ri­na sii­tä, et­tä kaik­ki on mah­dol­lis­ta. Ih­mi­se­nä ole­mi­seen liit­tyy eri­lai­sia vai­hei­ta. On ai­ka so­dal­le, mut­ta myös rau­hal­le,” ker­too Mai­ja Lau­ri. “Vaik­ka tar­vit­sem­me me­lan­ko­lik­ko Ja­qu­e­sin kyl­mää, älyl­lis­tä kri­tiik­kiä, tar­vit­sem­me myös Nar­ria, joka saa mei­dät nä­ke­mään asi­oi­den eri puo­lia nau­run kaut­ta. Ja et­tä ro­mant­ti­nen rak­kaus, kun sen löy­tää, on iha­naa, jän­nit­tä­vää ja äly­tön­tä.”

EMI­LIA PA­SA­NEN