SATELLIITTIKUVASSA näkyviä sinileväesiintymiä Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa. Sisältää muokattua Copernicus Sentinel-dataa, Syke 26.06.2026.
Jussi Salo
YMPÄRISTÖ
Sisävesien ja rannikkoalueiden sinilevätilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen
YMPÄRISTÖ
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilta saatiin kuluvalla viikolla 221 havaintoa. Sisävesien tilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen. Rannikkoalueiden sinilevähavaintojen määrä on kasvanut edellisistä viikoista, ja sinilevätilanne on noussut ajankohdalle tyypilliselle tasolle.
Pintavedet ovat kesän edetessä lämmenneet koko maassa, mikä edistää sinilevien eli syanobakteerien kasvua. Lämpimät, aurinkoiset ja tyynet jaksot suosivat sinileviä, kunhan myös ravinteita on saatavilla. Ravinteita huuhtoutuu vesistöihin esimerkiksi sateiden mukana valuma-alueilta, ja tuuli voi nostattaa ravinteita pohjasta pintaveteen.
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoilta saatiin kuluvalla viikolla 221 havaintoa. Runsaasti sinilevää havaittiin yhteensä neljällä havaintopaikalla Nurmijärvellä, Sipoossa, Iitissä ja Kemijärvellä. Hieman sinilevää esiintyi yhteensä 32 havaintopaikalla eri puolilla maata aina eteläiseen Lappiin saakka. Erittäin runsaita sinileväesiintymiä ei todettu, ja sisävesien tilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen.
Rannikkoalueilta 59 havaintoa
Seurannan rannikkoalueilta saatiin 59 havaintoa. Runsaasti sinilevää havaittiin kahdella havaintopaikalla Paraisilla ja Naantalissa. Hieman sinilevää todettiin yhteensä 13 havaintopaikalla Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Ahvenanmaalla, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Erittäin runsaita sinilevähavaintoja ei tehty. Rannikkoalueiden sinilevähavaintojen määrä on kasvanut edellisistä viikoista, ja sinilevätilanne on noussut ajankohdalle tyypilliselle tasolle. Vertailu vuosien välillä on kuitenkin suuntaa antavaa, sillä havaintopaikkojen sijainti ja määrä ovat vaihdelleet vuosittain.
Virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös kansalaisilta. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä 252 kansalaishavaintoa. Näistä 187:ssa havaittiin sinilevää.
Sinilevähavaintoihin voi tutustua Järvi-meriwikissä, Vesi.fi:ssä sekä Tarkka-palvelussa.
Ohjeita sinilevän tunnistamiseen
Vähäinen määrä sinilevää näkyy vedessä vihreinä, sinivihreinä tai kellertävinä hiukkasina. Rantaan voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsaana esiintyessään sinilevä muodostaa tyynellä säällä veden pinnalle vihertäviä tai kellertäviä lauttoja ja kasaantuu rantaveteen.
Sinilevää voi tunnistaa myös yksinkertaisilla testeillä. Tikulla kokeiltaessa sinilevämassa hajoaa pieniksi hiukkasiksi veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on yleensä jokin muu levä. Vesiastiassa sinilevät nousevat usein pintaan noin tunnin kuluessa kaasurakkuloidensa ansiosta.
