SIUNTIO
Siuntio-päivät 2025 - Suurempana kuin koskaanSIUNTIO
Siuntio-päivät palaavat tänä vuonna entistä näyttävämpinä ja monipuolisempina! Siuntio-päiviä vietetään 7.-8. kesäkuuta. Viime vuonna Siuntio-päivät järjestettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa sekä ulkona Siuntion Kesäpihalla.
Tänä vuonna päätapahtuma on myös Kesäpihalla ja sinne on ilmoittautunut 40 erilaista näytteilleasettajaa ja myyjää.
Kesäpihan lavalla nähdään päätapahtumassa uusi kunnanjohtaja Inka Tikkanen, jazzbändi Mathias Sandberg Trio sekä antiikkiasiantuntija Maria Ekman huutokauppaamassa irtainta Charlotta Lönnqvistin muistomerkin hyväksi.
Lisäksi ohjelmassa on yli kymmenen erilaista kohdetta ja tapahtumaa ympäri Siuntiota kahden päivän ajan, jotka tarjoavat elämyksiä kaikenikäisille.
Uutuutena tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa myös tanssit! Musiikkifestivaali Lux Musicae kutsuu kaikki mukaan Valon Tanssit -iltaan, jossa tunnelmasta vastaa energinen Bubble-bändi.
Tanssit järjestetään Kesäpihalla lauantaina 7.6. kello 18-21. Lisää tietoja ohjelmasta löydät osoitteesta siuntio.fi/siuntio-paiva.
Tule mukaan kokemaan yhteisöllisyyttä, kulttuuria ja kesäistä juhlatunnelmaa Siuntiossa - luvassa on iloa, musiikkia ja unohtumattomia hetkiä koko perheelle!
