SJUNDEÅ FBK on vapaapalokunta (VPK) Siuntiossa ja se on perustettu vuonna 1939. Vuosittain se hoitaa noin 100-120 tehtävää, josta 20-30 on ensivaste tehtäviä. Kuva: Sjundeå FBK
Jussi Salo
SIUNTIO
Sjundeå FBK pyytää kunnalta tukea neuvotteluihin hyvinvointialueen kanssa
SIUNTIO
Siuntion kunnanhallitus käsittelee maanantaina 25.5. Sjundeå FBK:n kiinteistökorvausta koskevaa tilannetta.
Sjundeå Frivilliga Brandkår r.f. on pyytänyt Siuntion kunnalta tukea neuvotteluihin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa koskien kiinteistökorvauksen muutosta sekä hakenut kunnalta taloudellista tukea noin 13 000 euroa vuodessa tilanteen ratkaisemiseen saakka.
Pelastuslaitos on ilmoittanut yksipuolisesti vapaapalokunnalle alentavansa kiinteistökorvauksen perusteena olevan pinta-alan 550 m²:stä enintään 400 m²:iin 1.1.2026 alkaen, mikä merkitsee noin 27 %:n leikkausta vapaapalokunnan hyvinvointialueelta saamaan korvaukseen.
Sjundeå FBK katsoo muutoksen olevan sopimuksen vastainen ja vedonnut mm. pitkäaikaiseen vakiintuneeseen käytäntöön vuodesta 2011 lähtien sekä sopimusmääräyksiin, joiden mukaan merkittävät muutokset edellyttävät yhteistä sopimista.
FBK:n mukaan nykyinenkään korvaustaso ei kata kiinteistön ylläpitokustannuksia, ja korvauksen alentaminen heikentää palokunnan toimintaedellytyksiä edelleen.
Sjundeå FBK on kunnan ainoa paikallisesti toimiva operatiivinen pelastusyksikkö
Kunnan järjestämässä neuvottelussa 8.5.2026 ei saavutettu yhteistä näkemystä osapuolten välillä. Pelastuslaitos perustelee muutosta sopimuspalokuntien yhdenvertaisella kohtelulla ja yhtenäisillä korvausperiaatteilla.
Sjundeå FBK on Siuntion kunnan ainoa paikallisesti toimiva operatiivinen pelastusyksikkö, ja sen toiminta muodostaa keskeisen osan kunnan pelastustoimen palvelutasoa.
Kunnan näkökulmasta kunta ei ole sopimusosapuoli asiassa, vaan pelastustoimen järjestämisvastuu ja kustannukset kuuluvat hyvinvointialueelle. Kunnalla on kuitenkin keskeinen intressi varmistaa palvelutason ja toimintakyvyn säilyminen alueella.
Hyvinvointialue on puolestaan todennut, että sopimuspalokunnat ovat olennainen osa pelastustoimen järjestelmää ja että kiinteistökorvausten tulee olla sopimusten mukaisia ja yhdenvertaisia.
Kunnanhallituksen esityslistalla todetaan, että tilanne muodostaa kolmitahoisen kokonaisuuden, joka sisältää sopimus- ja oikeudellisen ulottuvuuden (FBK vs. pelastuslaitos), palvelutason turvaamisen, joka on kunnan keskeinen intressi sekä kysymyksen rahoitus- ja vastuunjaosta.
Kunta ei voi ratkaista sopimusriitaa
Kunta ei voi ratkaista sopimusriitaa eikä ottaa siihen oikeudellisesti sitovaa kantaa. Samalla palvelutason heikentyminen olisi kunnalle merkittävä riski. Kustannusten siirtyminen kunnalle tai vapaaehtoistoimijoille ei toisaalta ole tarkoituksenmukaista.
Kunnanhallitukselle ehdotetaan, että se merkitsee asian tiedoksi ja toteaa kunnan vahvan intressin pelastustoimen palvelutason turvaamiseen Siuntiossa. Lisäksi kunnanhallitus pitää perusteltuna, että merkittävät muutokset sopimusjärjestelyihin tehdään neuvotellen ja selkeään sopimusperustaan nojaten.
Kunnanhallitukselle ehdotetaan edelleen, että se esittää Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle, että asia ratkaistaan tavalla, joka turvaa Sjundeå FBK:n toimintaedellytykset ja toteaa, että kunta ei pidä tarkoituksenmukaisena pysyvää kustannusvastuun siirtymistä kunnalle.
