Hy­vin­voin­ti­a­lu­eet ovat nyt muu­ta­man vuo­den ajan kan­ta­neet vas­tuu­ta sote- ja pe­las­tus­pal­ve­lui­den jär­jes­tä­mi­ses­tä. Ei ole ih­me, et­tä sote on ol­lut po­li­tii­kan kuu­min pe­ru­na – uu­dis­tus on kos­ket­ta­nut jo­kais­ta meis­tä. Moni suo­ma­lai­nen ko­kee pet­ty­myk­sen ja tur­hau­tu­mi­sen tun­tei­ta, ei­vät­kä ne ole pe­rus­teet­to­mia. Myös mei­dän seu­dul­lam­me sote-uu­dis­tus on nä­ky­nyt en­nen kaik­kea pal­ve­lui­den kes­kit­tä­mi­se­nä. Ki­peim­min muu­tok­set ovat osu­neet Siun­ti­oon, jos­sa vuo­de­o­sas­to ja yk­si van­hus­ten pal­ve­lu­a­su­mi­sen yk­sik­kö jou­dut­tiin lak­kaut­ta­maan al­ku­vuo­des­ta.

Hy­vää­kin ke­hi­tys­tä on, sil­lä hy­vin­voin­ti­a­lu­eel­lam­me on lin­jat­tu, et­tä jo­kai­sel­la paik­ka­kun­nal­la tu­lee ol­la vä­hin­tään yk­si lä­hi­ter­vey­sa­se­ma. Sil­ti pal­ve­lui­den yh­den­mu­kais­ta­mi­nen niin sa­no­tun ”Es­poon mal­lin” mu­kaan on he­rät­tä­nyt huol­ta sekä asuk­kais­sa et­tä hen­ki­lös­tös­sä.

Yk­si asia on kui­ten­kin sel­vä: ih­mis­ten luot­ta­mus sote-pal­ve­lui­hin on las­kus­sa. Se on va­ka­va sig­naa­li. Me mak­sam­me Suo­mes­sa kor­kei­ta ve­ro­ja, ja moni ky­syy ai­van oi­keu­te­tus­ti – jos em­me saa pe­rus­pal­ve­lui­ta toi­mi­maan, mi­hin ve­ro­eu­rom­me me­ne­vät?

Sote-uu­dis­tus ei va­li­tet­ta­vas­ti osu­nut “lan­kul­le”. Ra­hoi­tus­mal­li vuo­taa ja teh­tä­vän­ja­ko kun­tien ja hy­vin­voin­ti­a­lu­ei­den vä­lil­lä on epä­sel­vä. Tämä nä­kyy eri­tyi­sen sel­väs­ti op­pi­las­huol­los­sa sekä ikään­ty­nei­den pal­ve­luis­sa. Li­säk­si kun­tien mah­dol­li­suu­det pa­nos­taa en­nal­ta­eh­käi­se­viin pal­ve­lui­hin vaih­te­le­vat suu­res­ti ta­lou­del­li­ses­ta ti­lan­tees­ta riip­pu­en. Ikä­vin­tä on, et­tä kun­nat ei­vät juu­ri­kaan hyö­dy sii­tä, vaik­ka ne pi­täi­si­vät huol­ta asuk­kai­den­sa hy­vin­voin­nis­ta – tämä ker­too koko jär­jes­tel­män pe­ru­son­gel­mis­ta.

Uu­del­la­maal­la oma haas­teen­sa on eril­lis­rat­kai­su, jos­sa HUS vas­taa eri­kois­sai­raan­hoi­dos­ta. Edel­li­sel­lä kau­del­la näim­me sel­väs­ti, kuin­ka yh­teis­työ HU­Sin ja hy­vin­voin­ti­a­lu­eem­me vä­lil­lä tak­ku­si. Mo­lem­mat toi­mi­jat kes­kit­tyi­vät lii­ak­si omiin ta­voit­tei­siin­sa, mikä joh­ti osa­op­ti­moin­tiin ja lo­pul­ta esi­mer­kik­si Loh­jan pi­de­tyn syn­ny­ty­so­sas­ton sul­ke­mi­seen – pää­tök­seen, joka kos­ket­ti mo­nia per­hei­tä sy­väs­ti.

Sik­si toi­von, et­tä jo täl­lä hal­li­tus­kau­del­la käyn­nis­täm­me työn sote-uu­dis­tuk­sen jat­ko­kor­jauk­sis­ta. Ra­hoi­tus­ta ja vas­tuun­ja­koa on ar­vi­oi­ta­va uu­del­leen, ja sa­mal­la sel­key­tet­tä­vä kun­tien roo­lia en­nal­ta­eh­käi­se­vien pal­ve­lui­den jär­jes­tä­ji­nä. Kun­nat eriy­ty­vät Suo­mes­sa, ja pian olem­me ti­lan­tees­sa, jos­sa kun­tau­u­dis­tus on väis­tä­mä­tön. En­nen sitä on kui­ten­kin ar­vi­oi­ta­va sote-uu­dis­tuk­sen toi­mi­vuus pe­rin poh­jin.

Mitä tu­lee omaan alu­ee­seem­me, tu­le­va vuo­si on rat­kai­se­van tär­keä. In­koon lä­hi­ter­vey­sa­se­map­ro­fii­lin muu­tos on saa­ta­va on­nis­tu­nees­ti maa­liin. Siun­ti­os­sa sote-kes­kuk­sen uu­dis­ra­ken­nus­hank­keen on vih­doin edet­tä­vä. Kirk­ko­num­mel­la tar­vit­sem­me ki­pe­äs­ti li­sää van­hus­ten asu­mis­paik­ko­ja. Olen myös kuul­lut kirk­ko­num­me­lai­sil­ta huol­ta sii­tä, et­tä am­ma­tin­har­joit­ta­jat kor­vaa­vat kas­va­vas­sa mää­rin jul­ki­sel­la puo­lel­la toi­mi­via oma­lää­kä­rei­tä. Vaik­ka tämä ke­hi­tys he­rät­tää ky­sy­myk­siä, näen oma­lää­kä­ri­mal­lis­sa val­ta­vas­ti po­ten­ti­aa­lia ja pi­dän hy­vä­nä, et­tä sitä ol­laan laa­jen­ta­mas­sa koko hy­vin­voin­ti­a­lu­eel­le. On kui­ten­kin tär­ke­ää ke­hit­tää myös vir­ka­poh­jais­ta oma­lää­kä­ri­mal­lia am­ma­tin­har­joit­ta­ja­mal­lin rin­nal­la.

Sa­mal­la mei­dän on pa­nos­tet­ta­va ikäih­mis­ten en­nal­ta­eh­käi­se­viin pal­ve­lui­hin. Jo­kai­sel­la van­huk­sel­la on oi­keus tur­val­li­seen ko­tiin. Ko­ti­hoi­don kuor­mi­tus­ta tu­lee seu­ra­ta tar­kas­ti, ja di­gi­taa­lis­ten pal­ve­lui­den laa­jen­ta­mi­ses­sa on edet­tä­vä mal­til­li­ses­ti – kas­vok­kain an­net­ta­via pal­ve­lui­ta on ol­ta­va ai­na tar­jol­la. Ikään­ty­vä vä­es­tö luo val­ta­kun­nal­li­ses­ti­kin suu­ren tar­peen uu­sil­le vä­li­muo­toi­sil­le asu­mis­rat­kai­suil­le.

En­nen kaik­kea toi­von, et­tä sai­sim­me ih­mi­sen jäl­leen kes­ki­öön. Nyt so­tea oh­jaa ras­kas ja by­rok­raat­ti­nen hal­lin­to­him­me­li. Mei­dän pi­tää us­kal­taa ky­syä: on­ko tämä to­del­la te­hok­kain tapa jär­jes­tää pal­ve­lui­ta? Moni seu­dul­lam­me kai­paa ai­kaa, jol­loin asi­at voi­tiin rat­kais­ta pai­kal­li­ses­ti ja lä­hel­lä. Tämä toi­ve ei ole nos­tal­gi­an kai­puu­ta – se on vies­ti sii­tä, et­tä ih­mi­set ha­lu­a­vat pal­ve­lui­ta, jot­ka tun­tu­vat omil­ta ja toi­mi­vat ar­jes­sa.

Lo­pul­ta sote-pal­ve­lut ei­vät ole hal­lin­toa var­ten. Ne ovat ih­mi­siä var­ten.

HEN­RIK WICKST­RÖM

Kan­sa­ne­dus­ta­ja (r.)