KIRKKONUMMI
Sundsbergin yritystielle logistiikkahalli
KIRKKONUMMI
Rakennus- ja ympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan 24.3. uuden logistiikkahallin rakentamista Sundsbergin Yritystielle. Lupaa haetaan Sundsbergin yritystie 3:ssa sijaitsevalle tontille yksikerroksisen 6000 neliömetrin kokoiselle logistiikka- ja varastorakennukselle, jonka maantasokerroksessa on noin 5670 m2 varastotilaa ja 230 m2 toimisto- ja sosiaalitiloja.
Kohde sijoittuu Kolabackenin asemakaava‑alueelle sekä Riistametsän asemakaavamuutosalueelle. Alueen kaavamerkintä on KTY, eli toimitilarakennusten korttelialue.
Lautakunnalle ehdotetaan, että rakentamislupa myönnetään aloittamisoikeudella. Ennen perustusten osien asennusta tai anturoiden betonivalua on asennettava 300 500 €:n suuruinen vakuus. Mikäli hakija hakee aloittamisoikeutta myös rakennustöiden jatkamiseksi perustuksista ylöspäin, vakuutta on täydennettävä 450 500 €:lla.
Aloittamisoikeutta perustellaan sillä, että hankkeen tulee olla käyttäjän käytettävissä marraskuussa 2026. Rakennuslupaa on hakenut Noste Kiinteistökehitys Oy.
