LUVN
Tilastot ja todellisuus ikääntyneiden palveluissa
Ikääntyneiden palveluista piirtyy Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella kaksijakoinen kuva. Tilastojen mukaan palveluihin pääsy toteutuu pääosin lakisääteisissä määräajoissa, mutta arjen kokemukset kertovat toista: hoitopaikkaa on vaikea saada, kotihoito ei aina riitä ja henkilöstö kokee kuormitusta. Tämä näkyy myös hoitajien kohonneina sairauspoissaoloina.
Kuinka moni ikääntynyt ei pääse edes palveluasumisen jonoon? Tai kuinka moni ei täytä kotihoidon kriteerejä, vaikka avun tarvetta kotona on, mutta se on kriteeristön mukaan vääränlaista tai liian vähäistä? Hyvinvointialueen kriteerit ovat tiukentuneet, mutta tiukentumisen vaikutuksia ikääntyneiden hyvinvointiin ei seurata.
Avun tarve ei poistu kriteerejä tiukentamalla. Se vain siirtää vastuun toisaalle: asiakkaalle itselleen tai omaiselle. He, joilla on varaa, voivat ostaa palvelun. He, joilla ei, jäävät joko ilman palvelua tai joutuvat tukeutumaan yhä vahvemmin omaisten apuun – jos siis heitä ylipäätään on, sillä yhä useammalla ei ole.
Keskeinen kysymys on, mittaammeko oikeita asioita. Lakisääteiset määräajat täyttyvät, mutta saako ikääntynyt hoitoa silloin kun tarve on todellinen? Jotta ikääntyvän turvallinen arki voi toteutua, tarvitaan toimiva palvelupolku ennaltaehkäisystä ja varhaisesta tuesta kotihoitoon sekä sen tukipalveluihin ja siitä mahdollisesti yhteisöllisen asumisen kautta pitkäaikaiseen palveluasumiseen.
Oikea-aikainen hoito ei ole vain inhimillinen kysymys, vaan myös taloudellinen. Riittämätön tuki lisää raskaampien palvelujen tarvetta ja kasvattaa kokonaiskustannuksia. Jos haluamme parantaa palveluita oikeasti, meidän on uskallettava arvioida kriittisesti kriteerejä, mittareita ja käytäntöjä.
Ja ennen kaikkea kuunnella asiakkaita ja omaisia.
AINO LAINE, aluevaltuutettu, diplomi-insinööri ja sairaanhoitaja
TARU SALOVAARA, aluevaltuutettu, sairaanhoitaja
