Kirkkonummelaistunut stadin kundi, Timo Kosonen, löytää syvällisiin lauluihinsa sanat ja sävelet usein Lapin luonnosta.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
Timo Kosonen kertoo sävellys- ja sanoitustyöstään Finnsbackan navetalla
KIRKKONUMMI
Timo Kosonen on menestynyt lauluntekijä, joka viihtyy Kirkkonummen kauniissa keskustassa, jossa hän asuu vanhan kirkon ja uuden kirjaston läheisyydessä.
Meiko, Porkkalanniemi ja muut ulkoilualueet ovat hänelle tärkeitä virkistys- ja laulunaiheiden keruun kannalta.
Hän on syntynyt Helsingin Pakilassa 1948, josta perhe on muuttanut Maunulaan 1955. Koulujen jälkeen hän toimi ATK turvallisuussuunnittelijana Suomen Yhdyspankissa, josta hän on jäänyt päätoimiseksi lauluntekijäksi KOP:n ja SYP:n fuusion yhteydessä tarjotun kultaisen kädenpuristuksen ansiosta.
Hän on suorittanut Sibelius-Akatemiassa kurssit länsimaisen taidemusiikin historiasta ja musiikin teoriasta. Hän on tehnyt sanat ja sävelet noin 1000:een lauluun, joista 250 on julkaistu eri artistien tulkitsemina. Tunnetuimpina Janne Tulkin Sinisen taivaan sateenkaari ja Saija Varjuksen Vain yksi päivä.
Hän on säveltänyt myös Marion Rungille, Tomi Metsäkedolle ja kirkkonummelaiselle Lasse Lundille. Ensimmäisen hänen oman singlelevynsä Love Records julkaisi vuonna 1976.
Viime aikoina hän on keskittynyt omien vanhojen ja uusien laulujen kuoroesityksiin.
Timo Kosonen kertoo sävellys- ja sanoitustyöstään Finnsbackan navetalla (Kappalaisenpolku 5) huhtikuun 10. päivä klo 10 alkaen. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
Tilaisuus kuuluu Eläkeliiton Kirkkonummen osaston toimintoihin.
