ESPOO
Toinen henkilö vangittu liittyen henkirikokseenESPOO
Länsi-Uudenmaan poliisi jatkaa Henttaalla 29.8. tapahtuneen henkirikoksen tutkimista. Toisen miehen epäillään avustaneen jo vangittua pääepäiltyä teon toteuttamisessa.
Murhan nimikkeellä tutkittavassa tapauksessa noin 40-vuotiaan miehen epäillään aiheuttaneen käsiasetta käyttäen noin 30-vuotiaan entisen puolisonsa kuoleman Espoossa. 2.9. poliisi esitti kyseistä väkivallanteosta epäiltyä miestä vangittavaksi.
Tänään 12.9. poliisi esitti vangittavaksi myös toista noin 40-vuotiasta miestä, jonka epäillään avustaneen pääepäiltyä rikoksen valmistelussa.
Rikoksen tutkinta on edennyt asianosaisten ja silminnäkijöiden puhuttamisilla ja kuulemisilla. Poliisi on tehnyt myös teknistä tutkintaa. Tutkinnassa jatketaan seuraavaksi tapahtumakulun tarkempaa selvitystä.