Jussi Salo
INKOO
Uskallanko ikääntyä?Uskallanko ikääntyä? Tähän kysymykseen saan sote-poliitikkona yleensä vastata.
Suomen väestö ikääntyy. Tämä trendi ei ole vain suomalainen vaan monet länsimaat joutuvat miettimään, miten palveluita kehitetään huomioiden ikääntyneiden tarpeet.
Itse toivon, että meidän hyvinvointialueemme olisi senioriystävällinen hyvinvointialue. Ikävä kyllä meillä riittää vielä tekemistä ikääntyneiden palveluiden suhteen.
Arjen tulisi olla turvallista ikääntyneille. Se tarkoittaa sitä, että tarjolla on turvallinen koti, ikääntyneelle löytyy tarvittavat palvelut ja arki sujuu mielekkäällä tavalla. Mitä tulee asumiseen, tulisi meidän saada Kirkkonummelle lisää hoivapaikkoja vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen. Mielestäni ikääntyneelle kuuluu arvokas vanhuus ja paikan pitäisi löytyä hoivakodista omalta paikkakunnalta ellei ikääntynyt ja hänen omaisensa toisin halua.
Hyvinvointialueuudistus oli todella iso uudistus, joka näkyi ennen kaikkea ikääntyneiden arjessa, koska ikääntyneet käyttävät eniten sote-palveluita väestöstä. Jatkuvat säästöuutiset ja erilaiset muut päätökset ovat vaikuttaneet monella ikäihmisellä negatiivisesti turvallisuuden tunteeseen.
Se, mihin pitäisi panostaa ikääntyneiden palveluissa, on juuri ennaltaehkäisy. On ikävä todeta, että tässä juuri alueella on tapahtunut kehitysaskelia toiseen suuntaan kuin olisi toivottavaa. Pidän kuitenkin hyvänä, että alueemme lähtee nyt edistämään ikäneuvolaa, eli kohdennettuja terveystarkastuksia tietyille ikääntyneiden asiakasryhmille. Tämä on askel oikeaan suuntaan. Mielekäs toiminta, joka järjestetään yhdessä kunnan kanssa, on tärkeää. Kaikkea toimintaa ei kuitenkaan saa siirtää etäyhteyksien varaan. Olen huolissani tästä kehityksestä ennen kaikkea ikääntyneiden palveluissa. Mielestäni lakiin tulisi kirjata, miten ikääntyneiden päivätoimintaa järjestetään, koska nyt tämä palvelu näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, millä hyvinvointialueella asuu.
Ennaltaehkäisevien palveluiden lisäksi on tärkeää, että perusterveydenhuolto toimii. Itse toivon, että saisimme edes jokaiselle ikääntyneelle omalääkärin. Tämä voi olla haastavaa sillä lääkäritilanne on hyvin erilainen eri osissa aluetta. Omaan terveysasemaan pitää saada yhteys, kun sinne on asiaa. Itse toivon, että alueemme pitää kiinni siitä, että myös pienemmillä paikkakunnilla kuten Siuntiossa ja Inkoossa löytyy lähiterveysasema. Ambulansseja on myös vähennetty ja Inkoossa ei ole enää 24/7 ensihoidon yksikköä. Tämä vaikuttaa myös negatiivisesti ikääntyneiden turvallisuuden tunteeseen.
Meidän pitää kaikin keinoin luoda se tunne, että hyvinvointialueellamme uskaltaa ikääntyä turvallisesti. Nyt monia huolestuttaa se, miten pärjää ja mistä saa tarvittaessa apua. Tilanne ei ole aina niin huono kuin lehtien palstoilta joskus voi ymmärtää, mutta tosiasia on se, että luottamusta hyvinvointialueeseemme on vahvistettava. Se tapahtuu parhaiten tekojen kautta.
HENRIK WICKSTRÖM
Kansanedustaja, (r.)
Aluevaltuustoryhmän pj.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Inkoo