VALTUUTETUT haluavat vauhtia Inkoonrannan kehittämiseen. Kunta on investoinut alueeseen lähes neljä miljoonaa euroa ja investointi rasittaa kunnan taloutta.
Jussi Salo
INKOO
Valtuutetut haluavat vauhtia Inkoonrannan kehittämiseenINKOO
Inkoon kunnanvaltuusto kokoontui kuluneen viikon maanantaina. Kokouksessa jätettiin valtuustoaloite Inkoonrannan asuinalueen kehittämisestä. Inkoonranta-hanke on ollut vireillä virallisesti vuodesta 2017, ja sen alkuperäisenä tavoitteena oli toteuttaa alue vuoteen 2022 mennessä. Tuolloin suunnitelmissa oli myös järjestää pienimuotoiset asuntomessut, mutta ajatus messuista kariutui, ja hanketta päätettiin jatkaa asuntokehityshankkeena.
Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat vaikuttaneet hankkeen etenemiseen, ja Inkoon kunnan ja hanketta vetävän IKK:n välisiä sopimuksia on sittemmin muutettu.
Nyt aloitteen allekirjoittajat toivovat, että IKK avaa, millaisia suunnitelmia sillä on hankkeen edistämiseksi. Aloitteessa todetaan, että tulevat vuodet eivät todennäköisesti helpota rakennusalan tilannetta, joten hankkeen visiota tulisi päivittää. Esille nostetaan myös mahdollisuus yhteistyöhön tulevien Störsvikin asuntomessujen sekä Joddbölen yritysalueen kehittämisen kanssa.
Aloitteen mukaan Inkoon kunnan taloustilanne on heikentynyt. Inkoonrannan kautta kunta toivoi saavansa uusia asukkaita ja lisää verotuloja, mutta toistaiseksi hanke on aiheuttanut kunnalle vain alkuperäiset investointikulut, arviolta noin 3,5–3,8 miljoonaa euroa. Suurin osa kustannuksista ei ole vielä palautunut kunnalle, ja investointi rasittaa kunnan taloutta.
Valtuutetut toivovat, että IKK esittää konkreettisia keinoja alueen kehittämiseksi huomioiden nykyinen maailmantilanne. Huolena on, että keskeneräinen asuinalue kunnan keskustassa heikentää Inkoon imagoa. Siksi toivotaan uudenlaista ja aktiivista yhteistyötä alueen kehittämiseksi.
Inkoon kunta omistaa edelleen kaksi tonttia Inkoonranta-alueella. Näiden jatkokehittämistä käsitellään kunnanhallituksessa marraskuussa, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström (r.).
– Meidän täytyy katsoa Inkoonranta-aluetta nyt uusin silmin. Alue oli alun perin strateginen hanke Inkoon kasvun vauhdittamiseksi, mutta se ei ole edennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Kunnan taloustilanne on sen verran haastava, että sopimusten jatkaminen ilman muutoksia hankkeen profiiliin on vaikeasti perusteltavissa. Puolivalmishanke on entisestään pahentanut Inkoon taloustilannetta. Toivomme nyt keskustelua siitä, miten Inkoonrantaa voisi kehittää yhdesssä eteenpäin hanketoimijan kanssa. Joddbölen kehittäminen avaa uusia mahdollisuuksia myös Inkoonrannan osalta. Inkoossa tällä hetkellä suurin tarve kohdistuu kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi, Wickström toteaa.
Valtuustoaloitteen allekirjoitti yhteensä 17 valtuutettua. Aloitteen ensimmäisinä allekirjoittajina olivat Timo Kallio (kok.) ja Henrik Wickström (r.).