Veikkolan kirjasto siirtyy nykyisistä tiloista (kuvassa) väistötiloihin kevään aikana. Muuton jälkeen kirjasto palvelee asiakkaita torin laidalla uudessa osoitteessa Koskentie 3.
Satu Holmlund
VEIKKOLA
Veikkolan kirjasto muuttaa keväälläKIRKKONUMMI
Veikkolan kirjasto siirtyy nykyisistä tiloista väistötiloihin kevään 2026 aikana ja on suljettu muuton ajan 23.3.–3.5. Muuton jälkeen kirjasto palvelee asiakkaita torin laidalla uudessa osoitteessa Koskentie 3. Samassa rakennuksessa sijaitsevat muun muassa Veikkolan terveysasema ja nuorisotila.
Keskeinen sijainti palvelujen ja koulujen läheisyydessä sekä uusien tilojen mahdollistama omatoimitekniikan käyttöönotto lisäävät kirjastopalveluiden saavutettavuutta ja aukiolotunteja merkittävästi. Väistötiloissa on kirjaston kokoelman lisäksi myös näyttelynurkkaus ja monitoimisali, joka soveltuu avoimiin tapahtumiin ja kokouskäyttöön.
Veikkolan kirjastossa oleva aineisto on käytössä vasta muuton valmistuttua, eikä esimerkiksi lainaus, palautus tai varausten nouto ole mahdollista sulkuaikana. Pääkirjasto keskustassa sekä lähikirjasto Masalassa palvelevat normaalisti. Kirjastoauto Ella paikkaa kirjastopalveluja Veikkolassa muuton ajan. Kirjastoautolle on lisätty pop up -pysäkki tulevan väistötilan edustalle kolmeksi perjantai-illaksi: 27.3., 10.4. ja 24.4. klo 15–19.
Väistötila toimii avaamisen jälkeen myös omatoimikirjastona, joten se pystyy palvelemaan alueen asukkaita entistäkin paremmin. Omatoimikirjasto laajentaa kirjaston aukioloaikoja, sillä kokoelmat ja tilat ovat asiakkaiden käytettävissä palveluaikojen ulkopuolellakin. Omatoimiaikana kirjastossa ei ole henkilökuntaa, mutta tiloja valvotaan kameroin ja sisälle pääsevät kirjautumaan vain omatoimiluvan hankkineet asiakkaat.
Henkilökunta on paikalla maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 14–19 sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15. Omatoimisesti kirjastossa voi asioida maanantaista torstaihin klo 7–21 sekä perjantaista sunnuntaihin klo 7–18. Omatoimikirjasto on käytössä heti maanantaista 4.5. alkaen.
Ennen muuttoa Veikkolan kirjastosta kannattaa käydä lainaamassa lukemista, sillä lainat erääntyvät vasta kirjaston avajaisviikolla. Uuden kirjaston avajaisjuhlia vietetään lauantaina 9.5. klo 10–15.
