LähiTapiola Uusimaa haluaa kantaa kortensa kekoon vesiturvallisuuden parantamiseksi ja lahjoittaa kolme pelastusrengasta toimialueelleen.
Jussi Salo
VESITURVALLISUUS
Vesiturvallisuus on meidän kaikkien vastuulla – LähiTapiola Uusimaa lahjoittaa pelastusrenkaitaVESITURVALLISUUS
Suomen kesä on tarjonnut tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimiä päiviä, ja moni on hakeutunut vilvoittelemaan vesistöihin. Valitettavasti viime viikkoina olemme saaneet lukea useista hukkumistapauksista – liian moni on menettänyt henkensä uinnin yhteydessä. Usein taustalla on puutteellinen uimataito, äkillinen sairaskohtaus tai arviointivirhe veden äärellä.
Vesiturvallisuus on asia, johon jokainen meistä voi vaikuttaa. Uimaan tulisi mennä vain, jos oma uimataito on riittävä, ja aina mieluiten seurassa. Lapsia ei saa jättää hetkeksikään ilman valvontaa veden äärellä. Myös pelastusvälineiden saatavuus ja käyttö voivat pelastaa henkiä.
Hätätilanteessa veden varaan joutuneen auttamiseen voi käyttää monenlaisia välineitä – tärkeintä on, ettei itse mene vaaraan. Hyödyllisiä pelastusvälineitä ovat esimerkiksi:
• Pelastusrengas tai heittoliina
• Tyhjä kanisteri
• Ämpäri tai muu kelluva esine
LähiTapiola Uusimaa haluaa kantaa kortensa kekoon vesiturvallisuuden parantamiseksi ja lahjoittaa kolme pelastusrengasta toimialueelleen. Etsimme nyt ehdotuksia paikoista, joissa pelastusrenkaiden tarve on suurin – esimerkiksi suosittuja uimarantoja, veneilykohteita tai paikkoja, joissa pelastusvälineitä ei vielä ole riittävästi.
Onko sinulla ehdotus? Lähetä meille paikan nimi ja perustelut osoitteessa www.lyyti.fi/questions/e71b174f44 – yhdessä voimme tehdä vesillä liikkumisesta turvallisempaa.
Pidetään huolta toisistamme – myös veden äärellä.