RAKENTAMISLUPIEN tunnuslukuja Kirkkonummelta vuodelta 2025. Lähde Kirkkonummen kunta/Rakennus- ja ympäristölautakunta
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Vuonna 2025 myönnettiin kaikkiaan rakennuslupia 283 uudelle asunnolle
KIRKKONUMMI
Rakennuslupia myönnettiin vuonna 2025 Kirkkonummella yhteensä 283 uudelle asunnolle, joista 49 oli pientaloja, 72 rivitaloasuntoa ja 157 asuinkerrostaloasuntoa neljässä eri kerrostalossa. Pientalojen rakennuslupien määrä on pysynyt ennallaan edellisvuodesta, jolloin se lähes kaksinkertaistui vuoden 2023 luvuista. Silti uusien omakotitalojen rakentamislupien määrä on edelleen alle puolet 2020-luvun alkuvuosista. Uusien kerrostaloasuntojen määrä on kasvanut, minkä seurauksena kokonaisasuntomäärä nousi 180 asunnosta 283 asuntoon edellisvuodesta.
Myönnetty kerrosala korkealla tasolla
Myönnettyjen rakentamislupien yhteenlaskettu kerrosala pysyi korkealla tasolla vuonna 2025 ja oli yhteensä 140 340 m². Vuonna 2024 kerrosala oli hieman suurempi, 151 977 m², kun taas vuonna 2023 se jäi selvästi pienemmäksi, 79 299 m². Kerrosalan kasvuun ovat vaikuttaneet erityisesti suuret teollisuus- ja datakeskushankkeet sekä Nissnikutalon hanke.
Valmistuneet asunnot
Vuoden 2025 aikana valmistui yhteensä 246 uutta asuntoa: 24 omakotitaloa, yksi paritalo, (2 asuntoa), 29 rivitaloasuntoa sekä 191 kerrostaloasuntoa. Valmistuneiden asuntojen määrä on huomattavasti suurempi kuin vuonna 2024 (106 asuntoa), mutta selvästi pienempi kuin vuonna 2023 (523 asuntoa).
Lupamaksutuotot korkealla tasolla
Rakennuslupien määrä on Kirkkonummella vähentynyt odotettua vähemmän heikosta rakentamisen suhdanteesta huolimatta, ja lupamäärät ja lupamaksutuotot ovat pysyneet korkealla tasolla.
Vuonna 2025 käsiteltiin yhteensä 42 poikkeamis-, suunnittelutarve- ja sijoittamislupaa, joista kahden päätökset olivat kielteisiä.
